Eläähän nuoruus, keväimen lapsi,
Vuossadan annos.
Siihen siis, vanhus harmajahapsi,
Toivosi pannos!
Vaikka on riisuttu viiriltä vaatteet,
Valvoohan kansa ja kansassa aatteet:
Aatteen valta on taivahan valta,
Kuka voi päästä sen valtikan alta?
Totuuden oikeus joll' on, se voittaa,
Kansoja kääntää:
Kansojen parhaat parhaansa koittaa,
Valtoja sääntää.
Uusikin vuossata veressä uipi,
Kunne se totuuden viljoja puipi,
Kunne sen sylissä pienikin kansa,
Heikkokin laps saa oikeuttansa.
Siispä se kansa, jok' oikeutta palvoo,
Vuossadan taivaan
Tähtiä tähdätköön, ne kun valvoo!
Suomenkin laivaan
Taivahan valtojen tuikkehet kiiluu,
Vuossadan aatteet meillekin hiiluu.
Seuraamme niitä, ne johtavat meitä,
Valossa, myrskyssä kunnian teitä.
Varkaitten, rosvojen kaamea haamu,
Uppoa yöhön!
Jyrise ilta ja valkene aamu,
Kiire on työhön!
Etsimme miehuuden kesä-aikaa,
Yhteislaulumme kauas jo raikaa.
Ylös kaikk' uhrit ja suitsutusmaljat!
Työmies nyt valvoo — paukkuvat paljat.
YHTEISKOULU.
Suuri sekametsä kasvattaa
Kuusen, hongan niinkuin lehtipuun,
Pilvet heill' on yhteiset ja maa,
Armo saman auringon ja kuun.
Yhteistaivaan tuntevat ja maan,
Eri säilyttävät luonnettaan.
Yhteis-äiti, luonto, kouluttaa
Pääskyslintua kuin leivoa;
Sama taivasholvi hiihottaa
Niiden liitelyä, lentoa —
Pesätöihin pääsky sentä jää,
Toukotoivot leivo livertää.
Veljen niinkuin siskon, molemmat
Yhteis-äiti ruokki rinnoistaan,
Saman taaton yhteiskannikat
Heitä voimistutti viljallaan.
Sittekin on miehen luontoa
Heistä toinen, toinen naisena.
Suur on yhteiskoulu elämä —
Ken sen neuvot oikein oivaltaa!
Sekaisin ja rinnan, yhdessä
Mies ja nainen siinä opit saa.
Sentään vaistot, luonnontuntehet
Eri töihin vie er' ihmiset.
Kaikkein yhteiskouluin yhteinen
Pohjakallio on synnyinmaa.
Aatevaltain taivas tähtinen
Rientojemme latvaa tutjuttaa.
Nuori, liikkuva ja kasvava
Mieli olkoon meidän latvana!