ELÄMÄN VALTA.
Elämän virtaa kirkko vartioitsee
Joen ruoppaisen tuon rannalla;
Maailman merta uhmii uljas linna,
Niemelle kun nosti muurinsa.
Sydän virta on ja kansa meri.
Elämän virrat kiehuttavat merta,
Kansa kuohuu, nousee kapinaan:
Sato oli kehno, pelto kylvön petti,
Työmies tuskin kestää kuormiaan.
Esivaltaa ohjaa väkivalta.
Väkevä voittaa, heikko maahan sortuu,
Miekan valtaa kirkko kannattaa:
Etuja etsii, riistää rikkautta, —
Sydämiä painuu, uppoaa:
Kirkon harjaan korppikotka lentää.
Kirkosta neitsyt ihmisrinta poistuu,
Poikansa hän löytää ulkoa:
"Opettakaat", hän huutaa, "kaikki kansa!
Kirkas mieli vain voi valaista,
Elämän tiet ja luonnonvoimat johtaa.
Kirkkohon tiede, taide templiin tuokaa
Kansan kuultaviin ja nähtäviin!
Aavistus uskon oppahana siintää
Toivon tiellä kansan sydämiin:
Sydän aavistuksiansa uskoo.
Vapaus suokaa! Ihmistä ei muuten, —
Karjaa kasvatatte karsinaan.
Vapaana luonto muovaa muotojansa,
Etsii onneansa, taivastaan.
Itsessään on kullakin lain aita.
Papeiksi kansa käyköön temppeliinsä,
Elämään ja suureen luontohon!
Aurinko siellä kirjat aukaisee ja
Totuuksia täynnä lehdet on,
Tuhatmuodoin kauneuskin kukkii."
Riemuitsi kansa, huusi: "amen amen!"
Kirkon luota läksi juhlien:
Valoa kohti, kerrottiin, se kulki,
Suomen toivon virttä veisaten.
Taivas kirkas kansan päällä päilyi.
"Valoa kohti!" väki valpas huusi.
Laski päivä, saapui tähtiyö:
Totuuden helmet korkealla hohti,
Maassa jatkui tutkimuksen työ: —
Taiteen taivas, tieteen päivä koitti.