Tämän runon kirjoitti runoilija viikkoa ennen kuolemaansa erään ystävänsä luona, jolle hän sen jätti.
Maamies paljon ponnistaa,
Koska hän maata raivaa.
Toivossa että se onnistaa
Hän ei karta vaivaa.
Avuksensa ottaa hevon,
Kaataa hukan, pyytää revon.
Peltoja kyntää,
Metsihin ryntää,
Korpia kääntää,
Kantoja vääntää,
Viemärit maansa halki kaivaa.
Keskelle salon
Nostaa hän talon.
Eikä hän pelkää työtä, ei vaivaa.
Sitte kunnian kukkoa
Illalla voipi kuunnella.
Lapset ympäri hyörii,
Leikkii ja pyörii…
ELÄMÄ ON LOPUTON.
Kukan sielu tuoksussa,
Linnun sielu laulussa
Siirtyy taivaasen.
Mutta itse kukkanen,
Itse laululintunen
Painuu turpeesen.
Kenties kerran uusina
Nousevat taas turpeesta
Uuteen keväimeen.
Sielun suopi kukallen,
Laulun luopi linnullen
Säde auringon.
Kevät jälleen on.
Kevät jälleen hellänä
Tuopi riemupäivänsä,
Alkaa jälleen taistelon.
Elämä on loputon.
11/11