Se portto viskaisi viimein
Mun nauruksi lapsilleen:
Te suomalaisen nyt näätte,
Petetyn sekä pettäneen.
Mut tuot' ei sieluni siedä,
Ei Suomeni kunnia:
Valon puolehen kansa kääntyy,
Sielt' etsien voimia.
Ei loisto, hekkuman pyörre
Sit' eksytä aaltoineen,
Jok' aina valkeutt' etsii
Ja oikeutt' ohjakseen.
Jos unhotan sinut, Suomi,
Mun itseni parhaimman,
Suon yöksi päiväni käyvän,
Suon silmäni sammuvan.
Jos unhotan oman kansan,
Mun henkeni hettehen,
Mun hyljätköön kotiranta
Kuin särjetyn ruokosen. —
Naisnaapuri kiehtovan kaunis,
Kuin Vuoksikin niskaltaan,
Sun orjaksesi ei suostu
Mun henkeni kumminkaan.
KOULULINNA.
Nyt sotakäskyn kuulla saatte,
Siis laukku selkään ottakaatte
Ja linnaan astukaa!
Se linna kylässä on tuolla,
Mäen rintehellä, päivän puolla,
Hei, sinne astukaa!
Se Suomen kivist' on ja puista,
Isien töistä siunatuista
Se linna noussut on.
Ei pyssyin pauke, tykkein kauhu
Sielt' uhkaa eikä ruudin sauhu,
Tok' on se pelvoton.
On linnan muoto kirkas, jalo,
Sen ikkunoista paistaa valo
Ja mieli lämpöinen.
On linnan uljas komentaja
Ei kenraali, vaan opettaja, —
On koulu linnanen.