Ken se neuvoi uskomaan
Miestä naisen pääksi?
Juuri miesi, noustuaan
Oikein itsekkääksi. —
Ikäänkuin ei naisessa
Äly oiskaan hienointa!
Mies, se julma, kylmä pää,
Nytkin ottaa, jättää.
Nainen tuskin hirviää
Tarjotakkaan kättään.
Mies — se hävyttömintä! —
Mont' on yksin jättännä.
Sama mies, se vietävä,
Kaikki vallat johtaa.
Senvuoks sota verisnä
Maailmaa nyt kohtaa.
Olis nainen vallassa,
Sodat käytäis sanalla!
Olis nainen vallassa
Edes miehen verran,
Silloin totta maailma
Parannettais kerran,
Epäkohtaa tuskin jäis —
Pois ne kaikki pyyhittäis.
Vaan nyt voittoon pyrkien,
Sotaa, sotaa käymme;
Kaikki keinot koitellen
Salaa, julki näymme:
Miehen sydän — ensin se! —
Järjen kyllä voitamme.
Sitten, naisen johdossa
Kun on kaikki mielet,
Maassa saadaan oikeutta,
Soipi sovun kielet.
Mieskin, vanhan tavan vuoks,
Pääsee neuvopöydän luoks.
NAISESTA.
Maankulkijoitten kummana
Käy pyrstötähti taivasta.
Sibillan lailla ennustaa
Se sotaa, nälkää, kuolemaa.
Sit' uskoo taikain uskojat,
Mut järjelliset nauravat:
Tuo kaasutähti ennustais!
Sen arvon sais,
Vaikk' itsetietoista ei sielua
Sen löyhäss' ainehessa asusta.
Mist' äly sille puhkeais?
Inehmo itsetiedoton
Vain luonnon leikkihyrrä on.
Kun usva aamun silmillä
On vailla rajapiirteitä,
Niin aurinko ei armainnaan
Sen läpi pääse loistamaan.
Siks etsii usva muotoja
Ja siittää kultakastetta:
Niin päivyt seitsenvärisnä
Voi päilyä,
Ja kastehelmen kautta kuultaen
On valo mettä luonnon huulillen
Ja luonnon sielu säihkyy helmestä. —
Tät' ennen nainen usvana
On ollut järjen otsalla.
Nyt tiedon päivän noustua
On nainen helmi loistava:
Kun uskon kaaos haaveineen
On saanut järjen rungokseen,
Kun tunteen-usva piirteet saa
Ja taide mieltä kirkastaa,
Niin nainenkin täys-ikäisen
On kasvuinen.
Ja silloin yhtä hyödyllistä on
Mies taikka nainen johtaa taistelon,
Kun ihmiskunt' ei kulje ontuen,
Vaan sukupuolet, ymmärtäin
Tointoistaan, käyvät vierekkäin.