Sinä kuuntelet onttoa kieltä,
Kyläjuoruja, mairetta,
Ihaellen kuosien kukkaa,
Helyporvarin luonnetta.

Mukavuuksia mielesi hautoo,
Kotionnea jouteliaan,
Nimiarvojen sointuisuutta,
Rasituksia köyhän maan. —

Mut ohjelmaasi kun tanssit,
Pian raukenet, kyllästyt,
Ja rentona, hervakkaana
Kenen rinnoille heittäydyt?

Sinä silloin nuorena vanha,
Minä vieläkin reippaana
Luon uusia maailmoita
Ja valloitan uusia.

VUOSI 1895.

Sulo tyttönen, hoikka ja reipas
Se hiihteli hangella.
Oli pakkanen poskia purrut —
Sekö talven on rakkautta!

Oli poskuet vaaleat vallan!
Jos pakkanen mies nyt ois,
Niin sillepä antaisin puustin,
Ett' ilma ja tantere sois!

Tai jospa nyt suudella voisin
Pois impyen poskilta jään! —
Olin kaino, en tohtinut — neittä,
Lumin ohjasin vain pesemään.

Hän kiitteli teeskelemättä
Ja suorasti. Voi mua, voi!
Hänen äänensä suopea, lämmin
Sydämmessäni soi, yhä soi.