Hänen Kullervosymfoniiansa kuultuani.
Kuin meren mahti voimakas
On sinun sävelmaailmas;
Niin syväkin, niin riehuvainen
Kuin kiihkohurja karkulainen,
Kuin intohimoin raivo myrsky
Se vasten kallioita tyrskyy
Ja halkoo vastuksien vuoret,
Herättää vanhat, nostaa nuoret.
Mut on se tyynikin toisinaan,
Vakava, ankara voimassaan.
Se suomalaisen on hengen meri,
Jok' ajan myrskyssä taistelee,
Se ahdistettu on kansan veri —
Mut kerran valvova voittanee.
RAJOITETTU.
Elämä on rajoitettua toimintaa, joka
pyrkii laajentamaan rajojansa.
Sun sydämmesi, omatuntosi
On neulansilmä, ahdas portti, josta
Tie käypi itse taivaan valtakuntaan,
Tie kaikkisuuden kaikkitietoisuuteen.
Mut seisten portilla jos luulet jo
Kaupungin kaikkinensa tuntevasi,
Niin yhtä oikeassa olet varmaan
Kuin hermonystö, joka tuntevansa
Ajujen kaiken tietomäärän luuli,
Tai suuri pullo täynnä kirkast' ilmaa,
Kun avaruudeks itseänsä uskoi,
Vaikk' oli siitä hieno hiven vain.
Mut pulloavaruus jos suljetaan,
Se ummehtuu ja saastuu, homehtuu;
Maailma-avaruuteen yhtymällä
Se raikas-ilmaisena tallentuu.
Niin hermonystökin on toimeton,
Jos katkaistu se aivoin liitost' on.
Myös herkäst' alkuhunsa liittyen
On sydämmesi kirkassilmäinen.
Osia nähden kokonaisehen
Se pyrkii, pyrkii, pyrkii iäten.
ON TULOSSA.
Miks onkin hurjat ihmiset,
Vihaiset käärmehet?
He toisiansa lyövät,
Purevat, toistaan syövät.
Oi, joukot, mikä teillä on?
— Pimeä heillä on.
Pimeä ihmismieli on
Ja kylmä, armoton.
On sydän talven jäässä
Ja väärät juonet päässä.
Oi, joukot, mikä teillä on?
— No, talvi heillä on.
Ei veljyt suosi veljyttään,
Vaan sortaa yhtenään.
Himoa kiehuu itsekästä,
Ei huoli kevätlämpimästä.
Mik', ystäväiset, teillä on?
— Yö, kalma heillä on.
Ken tulossa, ken tulossa?
Mies soihdun kantaja!
Sen silm' on lemmentulta
Ja sydän puhdas kulta.
Ken on se ihme? Ken se on?
— Se joulusankar' on.