Minä hartahasti katson ikkunaan.
Miks ei sielt' armas näytä kasvojaan?
Ei kotona! — Siis missä? — Hänkö pois!
Nyt silmäni siis hänt' ei nähdä vois.
Minä tahdon nähdä kasvot armahat,
Siit' ehkä tulkoon silmät sokeat.
Siis uupumatta tutkin ikkunaa —
Jo näänkin! — sieltä silmä tuikuttaa!
En lakkaa; ikkunaan vaan tuijotan
Ja häntä kaipaan, jota rakastan, —
Niin kasvotkin näen tummin kutrineen!
Jo päivä paistaa mulle sydämeen.
Syliini siis voin hänet sulkea!
Jo veri polttaa mulla poskia.
Käyn huoneesen — hän eikö vastassa? —
On huone kylmä, tyhjyys kotona. —
HÄN VIISAS ON.
Oo minun tyttöni! — Ensikseen
Hän puikahti mulle sydämeen;
Vaan siellä hän alkoi mutkitella
Ja kolkasta kolkkaan piilotella —
Hän pääsikin vihdoin valloilleen.
Hän tahtoo oppineeksi nyt tulla
Ja sitten on toinen sija mulla:
Ei mielly hän lemmen sokeuteen,
Hän viisas on — juoskoon vapauteen.
HYVÄSTI.
Oi, rakkaus sormukseton
Vain perhojen leikkiä on,
Vain onnea itsekästä,
Kuin elämä kukkasen,
Jok' ei pyri tähkällen,
Pois kuihtuu hyödyttämästä.
Jää hyvästi, impeni,
Ja hyvästi lempesi!
Sydän raukkaani kirveltää
Ja kyynelkin vierähtää.
Tok' ainiaks', impeni, jäät,
Minä sormuksen tahdon ja häät.
Siks etsinkin impyen sen,
Joka suostuu sormuksehen.
Minä kaipaan täys elämää.
Jää hyvästi, impeni, jää!