KIRRI.
Että mettä
Keittävät koskessa kuohut.
Minkä lie iloksi pyylle
Metsämiehen piipotukset.
NUORI JOUKO.
Hah, ha ha! sen lausuit totta.
KIRRI.
Mutta sillä on ukolla
Tietojakin, taitojakin.
NUORI JOUKO.
Tietojako, lausut?
KIRRI.
Enkä.
Tarkoitan: jokainen meistä
Tietomies on laatuansa.
NUORI JOUKO.
Jokainenko, lausut?
KIRRI.
Enkä.
Tarkoitan: kukin etevä
Mies, itse ajatteleva
Urho, sankari tai noita
Jotakin tajuta voipi
Uutta muille ja minulle,
Kun annaikse aatoksihin:
Niin miks'et sinäkin voisi,
Mies etevin näillä mailla?
Päästele sitä sanoiksi,
Mikä on aito joukolaista,
Mist' olet vakava, varma.
NUORI JOUKO.
Neuvotko minua?
KIRRI.
Enkä.
Tarkoitan, ett' innostuisit,
Siksi ärsytän sinua.
NUORI JOUKO (huitoen ja reutoen).
Innostuisinko? — — — se sattui!
Nyt olis paininta parahin.
Se veriä liikuttaisi. —
Käymmekö käsirysyhyn,
Kirri!