NUORI JOUKO.
Mie olen nuori Joukahainen.
Mit' olet sukua itse
Kurjanlaista?
VÄINÖ.
Kun liet nuori,
Niin väistäite vanhempata.
NUORI JOUKO (rehentelevästi).
Vähä on vuosista väliä.
Tietävämpi tielle jääpi.
Lienet vanha Väinämöinen,
Niin lähdemme laulusille.
VÄINÖ.
Mitäpä minusta liene.
Ain' olen elellyt näillä
Kotipellon pientarilla,
Kuunnellut kotikäkeä.
Vaan jos kuitenkin halajat,
Sano mit' ylintä tiedät.
NUORI JOUKO (yhä kiihtyvästi syytäen).
Tiedänpä minä jotakin:
Räppänä on liki lakea,
Kiuasta liki on lieska,
Hyvä on hylkehen eleä;
Luotansa lohia syöpi,
Sivultansa siikasia.
Siiall' on sileät pellot,
Lohella laki tasainen;
Hauki hallalla kutevi;
Ahven arka, kyrmyniska
Syys-ajat syvällä uipi,
Kesät rannalla kutevi.
Vielä tiedän muunkin tiedon:
Pohjola porolla kynti,
Etelä emähevolla,
Takalappi tarvahalla,
Pitkät on puut Pisan mäellä,
Hongat Hornan kalliolla.
Kolme on koskea kovoa,
Kolme järveä jaloa,
Kolme vuorta korkeata
Tämän ilman kannen alla:
Hämehess' on Hälläpyörä,
Katrakoski Karjalassa,
Ei ole Vuoksen voittanutta,
Yli käynyttä Imatran.
VÄINÖ.
Lapsen tieto, naisen muisti,
Ei ole partasuun urohon
Eikä miehen naisekkaan. —
Sano syntyjä syviä!
NUORI JOUKO (syytäen).
Tiedän mä tiasen synnyn,
Tiedän linnuksi tiasen,
Kyyn viherän käärmeheksi,
Kiiskisen veden kalaksi;
Raudan tiedän raukeaksi,
Mustan mullan muikeaksi,
Varin veen on vaikeaksi,
Tulen polttaman pahaksi.