Lähtevät.
SINIKKA (yksin).
Mitä lie tulossa tästä,
Häätkö vaiko hautajaiset.
Nuo menivät kostotyölle,
Surmaksi jalosukuisen. —
Soisin, itse sortuisivat!
Morsian — mitä sanoisin? —
On kuin päästä pyöritetty:
Ei pukeu pulmuseksi,
Kuin sopisi suuren miehen
Kainaloiselle kanalle. —
Sen lie Kirriä ikävä, —
Itkusuin surussa käypi,
Ei ymmärrä onneansa.
Moni juoksisi ilolla
Moisen sulhon morsioksi. —
Tuolta kolmessa tulevat!
Siirrynpä sivulle tänne.
VANHA JOUKO (käypi Tainan ja Ainon edellä; istuu
alakuloisena pöydän luo).
Näkyi jo toivoa kipene,
Mutta nousi murhepilvi
Kohdalta oman kotini —
Sammutti suloisen toivon.
Lapseni, oma vereni,
Elämäni synkistävät.
Poikani on kostotiellä,
Eripuran puuskan nosti.
Tyttäreni, tyhmä lapsi,
Ei omista onneansa. —
Kenest' on iloa tässä?
TAINA.
Ei pukeu puhtosiin;
Musta muoto, musta mieli. —
Tuotako valitat, tytti,
Kun hävitit kultavitjat,
Helmet, ristit rinnoiltasi?
AINO.
Sitäkö valitan? — Niinkö?
Sitäkö? — Enempi, äiti.
TAINA.
Lapseni, sinua neuvon:
Mene aittahan mäelle,
Siell' on arkussa ihanat
Silkit ja soreat kullat,
Joilla neinnä ollessani
Päivän, kaks olen kävellyt
Kukkana ison pihoilla,
Niin ne arkkuhun asetin.
Siit' on asti siellä ollut
Koskematta, katsomatta. —
Nyt mene, ota ne sieltä,
Pukeu kuin päivän tytti
Morsioksi!
AINO.
Niit' en itke.
Kevähän katoa itken,
Kukkien kuihtumista,
Kun laitat minun poloisen
Vasten mieltä miehelään.
Näetkö tuvassa tässä
Kukkiani poljettuja,
Kylvettyjä — haudalleni?
Näetkö, äiti?
TAINA.
Täm' on tehty
Tyttiseni hääsaliksi.
Hääkansa jo on tulossa,
Koht' on täällä suuri seura,
Sulhosikin —
AINO.
Äiti armas!
Hautajaiset on tulossa.
Koht' on sulhonikin — surma.
VANHA JOUKO.
Kirrin taikoja nuo kaikki,
Suurta uppiniskaisuutta.
Luvattu mikä luvattu.
Vie väkisin vaattehille,
Morsioksi tee väkisin.
Moni on väkisin viety
Miehelähän — siellä itku
Vasta on vaihtunut iloksi.