KULLERVO.
Ne palavat päälletysten,
Nauttivat palamisesta.
TYTTÖ.
Haastat outoja sanoja.
KULLERVO.
Tuonne kuusten suojuksehen
Käymmekö? Ihana kuume
On jo vihkinyt veremme.
Siellä leikimme vapaina
Nuoruutta nopean hetken. —
Pois itku, typerä tyttö!
Miksi tuota?
TYTTÖ.
Muistojeni
Haikeutta haihattelen,
Kokemusteni kovuutta
Raukka itken,
Mieron polkuja pahoja
Vaikeroin.
Itken kuin iloton lintu,
Eksynyt emon pesästä
Kurjan kohtalon omaksi.
KULLERVO (tyttöä hyväillen).
Sinut vien kotimajoille,
Ihmisten ilotulille.
TYTTÖ.
Niin minulle pantti anna,
Jollet pettäne poloista.
KULLERVO.
Tässä on sodasta sormus,
Jolla vahvistan valani.
Menevät sivulle.
ONERVO (tanhukehän keskellä liikkeillään kuvaten sanojensa mukaan
matkaansa).
Taukoa, tulinen tanhu!
Karkelo taukoo. Kannel kuuluu vienosti.
Tulen luoksesi, jumala,
Luonnon siltoja vaellan:
Maa, vesi, keveä ilma,
Itse lämpöinen valokin
Sekä pohjoinen palava —
Teidän kautta tieni käypi
Ison luojan istuimelle. —
Ylös vuorta jo vaellan,
Raskasta elämän vuorta. —
Nousen! — loitolle tähystän,
Taakse pilvien veristen:
Sotapilvet, hurmemyrsky! —
Taas pahalle suolle painun,
Ihveiselle, ilkeälle:
Elämän ruma rutakko. —
Kompastun kovaosainen!
Mut en vaivu vaivaisena, —
Nousen uhka uskalikko; — —
Tästä vieriyn vesille.
Suuri on edessä selkä.
Uin ulapan, vellon vettä,
Kestän myrskyjä kovia,
Tulen taivahan rajalle.
Jyrkkä katto kammottavi.
Tästä kokkona kohoan
Sivuja sinisen ilman,
Reunoja punaisen pilven,
Saavun suurehen talohon,
Aivoissa avaran luonnon,
Revonliekkien likellä. —
Siinä se ikuinen Ukko,
Avaruuksien isäntä,
Päiväotsa, liekkisilmä! —
Kuulen lausu neuvojasi!
Vaikenee. — Äänettömyyden jälkeen:
Sota — — hurmevirrat — — voitto!
Kukistus komean urhon — —
Kiitos, ilmojen isäntä!
Maahan saattelen sanasi.
Joutsenenko siivet annat!
Niillä lennän liihottelen
Valossa ihanan ilman
Halki taivahan yheksän,
Meren halki, suon ylitse,
Yli vuoren, hongan, kuusen —
Tässä taivasten sanoma!
JOUKKO.
Lausu taaton lausehilla!