Joukko samoin. Levottomuutta, kuisketta ja keskustelua.
Kotro ja Illi neuvottelevat erikseen.
KULLERVO (Anjalle).
Sinäkö sanoman mulle —
Poljetullesi pojalle!
ANJA.
Tuot' elä vihalla muista.
Vasten mun valitsemista
Veljeni minua mieli
Kauko sankarin omaksi,
Siks' en suostunut sinulle.
Sydän suostui, suu epäsi.
Mutta meiltä kun pakenit,
Veit mun mieleni mukana.
Kohta karkasin kotoa,
Saloja samosin, etsin
Enkä löytänyt. — Lopulta
Kalevaisia vakoilin,
Väijyin veljeni tekoja,
Vapisin aseväestä,
Joka uhkasi sinua.
Urhot näin sotajalalla,
Lähtevinä julmat joukot.
Silloin vaistoni opasti
Minut löytäjäksi. — Tässä
Sulle tuon sotasanoman!
KULLERVO.
En sotasanoja kammo.
Vaan jos onnen tuoda tahdoit,
Lemmen onnen — myöhästyitpä.
Onni on lintu lentämässä,
Ohatessa ammuttava,
Muuten mennyt on iäksi.
Voitko kutsua takaisin
Vuosiani vierineitä?
Tuoss' on maassa kuollut kukka,
Poljettu, paleltunutkin —
Siihen hengitä elämä!
Tunteihin tukahtuneihin
Voitko liekin lietsoella?
Voitko hairausten haavat,
Kipeät, kiduttavaiset,
Parannella paidan alta?
Ammoin tehtyä rikosta
Tekemättömäksi tehdä,
Sydämmeltäni salata?
Jollet voi, pakene kauas,
Riennä veljesi avuksi,
Sieltä ammu surman nuoli,
Jolla jähmetät poveni.
Mulle surma on suloisin.
ANJA.
Itse armottomast' ammut
Mua myrkkyisin vasamin.
Päästä lämpöni lähemmä,
Niin sydämmes hallan haudon
Sulaksi kevätsulolla.
Tultua etelätuulen
Tuomi tuoksuva monesti
Kukat syksyin uudistavi.
KULLERVO.
Kerran ohdake kukoisti.
Tytön kättä se aneli
Kukkiensa poimijaksi.
Tyttö jalkansa ojensi,
Polki, potki ohdaketta,
Kukan tallasi tomuhun.
Ei enempi kukka nouse
Tämän ilman tuulosista.
Mut okaiset, pitkät piikit
Sill' on viimeksi vireillä.
ANJA (kiertyy Kullervon jalkoihin).
Sen vakava varsi, oksat
Voivat kutsua kevättä —
Suostu, kukkihin sun hoidan.
KULLERVO.
Luonto tunturin takainen
Ei ikinä jäistä luovu,
Eikä mun sydänpoloni.
Poistu tyttö.
ANJA (nousten).
Käy keralla!
Kalevalan joukon kanssa
Joukkoinesi liity riennä,
Valloita pimeä Pohja
Valolle, vapaudelle.
Niin sinä kohoat kansan
Suurimmaksi sankariksi,
Olet maallesi ihastus.
KULLERVO.
Miksei mielessä minulla
Tuota aatosta itänyt? —
Maalleni? — sitä ei mulla.
Kansa? — tuossa mun väkeni.
Minussa koko sukuni. —
Myöskö mulle, tyttö kurja,
Orjanpauloja punoisit?
Vaiko lemmen liehakieltä
Surman silmukkana käytät? —
Survaisee Anjan luotansa.
Pois kavala! — Pois nyt hempi!
Itseänikin pakenen.