KULLERVO.
Nyt on joukkoni hajalla,
Kuin minäkin, pirstaleina
Kun kadotin itseluoton,
Niin elämäntyöni loppui,
Luotto joukonkin katosi,
Vaihtuipa eripuraksi.
Minä yksin taas maleksin
Myrskyilmojen ajolla.
Kodista ajettu koira
Isännätt' on ilman alla;
Mieron hylkimä hevonen
Villinä vaeltelevi;
Mut sydänpä heit' ei syytä,
Sääliäkin saavuttavat.
Minä mieron hylkylapsi,
Vihattu sekä vihannut,
Pureksittu, purrut itse,
Syyllisiä, syyttömiä,
Omaakin sydäntä purrut,
Ett' on vammat vaivaloiset,
Tuima tuskakin syvällä,
Päält' on tunnoton ja turta,
Ettei sääliä suvaitse
Eikä lempeä läpäise.
Yks on rakkaus emoni,
Joka haavat hautelisi,
Syyttämättä, solvimatta,
Mut emoni otti hauta.
Miksi mun polon pitikin
Syntyä sydämmellisnä,
Tuskan kaiken tuntijana
Näille kolkoille kylille!
Vasemmalta tulee ruumissaatto, re'essä mustalla vaipalla
katettu kirstu, jota mustahuntuiset itkijänaiset saattavat.
KULLERVO.
Mikä? — Jylhä ruumissaatto!
Nytkö vievät mun emoni! —
Saatto pysähtyy. Kullervo vaipuu kirstua vasten.
Oi emoni, sulle itken,
Sulle haavani hajotan.
Mikset ottanut mukana
Kullervoa kumppaliksi?
Siellä sun sydämmelläsi
Lauhtuisi paha sisuni,
Tuska tuima vaimentuisi.
Itkee.
SAATTOMIES (Kullervolle).
Nouse, päästä! Käy keralla,
Voithan tulla saattajaksi.
Nykäsee hevosta lähtöön.
KULLERVO.
Saattajaksi — anna mennä!
Toinen tie minua viepi
Emoni elantomaille. —
Yksin.
Minä syksy-yö valoton,
Kuuton, tähdetönkin, synkkä.
Tässä neuvotonna seison
Kuin meren selällä luoto,
Altis aaltojen himoille,
Puuttomaksi paljastettu.
Mikä toivo nyt minussa
Juurta ottaisi, vesoisi?
Missä se sydämmen taimi,
Kaunis, rauhallinen kasvi,
Joka nousta voi minusta
Sukukuntien suloksi?
Mulla ollut on menestys
Tuhotessa, turmellessa
Valon kukkasen, elämän.
Mut kun rauhantöit' yritin,
Ratkesi minussa voima,
Raju, riihoton, väkevä,
Raateleva harhavoima. —
Orjan leima on minussa.
Siks' ei ainoa ajatus,
Sydämmeni synnyttämä
Vastaisuuttani valaise!
Oma on heimoni hävinnyt,
Miksi taistelisin? Koston
On sota jo suoritettu,
Joukkokin osansa voitti.
Lopussa minun sotani. —
Äitini, oi armas äiti!
Joudu poikasi avuksi.
Työtä neuvo, tie opasta,
Musta yönikin valaise!
Itkee puuta vasten nojaten. Siitä nostaa päänsä ja kosken
yli välkkyvässä usvassa näkee äitinsä kirkastuneet kasvot.
Hän elossa! Tuolla, tuolla!
Äitini, oi armas äiti!
Mikä kasvosi valosti?
Mitkä helmet hohtonasi?
ARMI.
Äidin rakkaus valosti.
Kyynelet minun helyni.