PARVI.
Laula! laula!
PELLERVO (laulaa, Väinö kanteleellaan säestää).
Suurvaltaa susi ylisti,
Ahma peurojen tuhoa,
Kettu, ilves ilkitöitä —
Minä kiitän kontiota,
Jok' ei pieniä pureksi,
Ei ota ylevän päätä,
Urhoista jalointa miest' ylistän.
Parvi uusii viime säkeen.
On komea korven hirvi,
Jonka pään vapaus nosti,
Kuin salolla hongan latvan;
Vaan pohjan palojen roihun,
Hankien kimaltokiillon,
Kevät-yön valonkin voitti
Kauneus ihanan Pohjan immen.
Parvi uusii viime säkeen
IMMO.
Mutta seppo kauneuden voitti.
PELLERVO.
Kauneus sepon anasti.
VÄINÖ.
Rakkaudessa molemmat
Voittivat, anastivatkin.
TURJO.
Mihin Pohjola hävisi?
Tääll' on liiaksi valoa.
ILVO.
Häävaloa! Sammonvaloa! —
Onnenvaloa! —
Anna loimota, isäni!
TURJO.
Näen liiaksi omani,
Itseni, — sitä pakenen. —
Osmotar, olutta kanna,
Sitä mustan yön näköistä,
Jossa on Pohjolan makua —
Anna kansan kallistella!
OSMOTAR (pyöreä, lihava).
Tynnyrit tyhjiksi kannan,
Tuojat täysiksi tapitan.
Kantajat! Esikävijät!