BILEAM.
Mut myrskystä jos taivaan liekki lentää,
Se särkee jumalat ja alttarit,
Puut, kotkanpesät —
SEEDEK.
Baalak, kuuletko?
Tuon suussa valtakuntas tuomio!
Hän tapa, karkoita tai vangitse,
Hän kansan villitsee, niin hukumme.
Eglonille syrjässä.
Myös kuule, Eglon, toivo Moabin!
Jos mieltynyt liet uhrijuhlihin,
Joiss' autuutta juo nuoruus, joissa maa
Syliisi vuotaa sulaa hekkumaa:
Ihanat neitseet, viinit hehkuvat
Jumalat ruhtinaille sallivat. —
Jos mielessäs ne palaa, niin nyt muista
Pelastaa pyhät uhrit häviöstä.
Jälleen Baalakille.
On Eglon silmäsi, oi kuningas,
Hän eikö tähtää vihollisias?
Aseesi Assar on, siis sillä hakkaa,
Pois ensi työksi eksyttäjät nakkaa!
BAALAK.
Vait, Seedek! Puhu, aamun mies!
Sun suusi neuvot soivat tuorehilta.
BILEAM.
Kun taivahasta vuotavat ne: lähteest'
Elämän, johon liittyy henkeni.
SEEDEK.
Jumalat kaipaa kättäsi, o Baalak!
Jok' auttaa heitä, häntä autetaan.
BAALAK.
Vait! käsken vanhan valtikkani kautta.
Tomua, koirat, nuolkaa ääneti.
Vaan neuvosi, oi aamuruskon poika!
BILEAM.
Mun Jumalani apuas ei kaipaa,
Vaan apunsa hän sulle tarjoaa.
Sun korkeudesta voimallaan hän vyöttää,
Kun kansasi vaan häneen uskaltaa.
BAALAK.
Tuo yleist' on, ei riitä käytäntöön.
Jotakin käsin tartuttavaa tuo,
Jotakin keksi äkkitenhoa,
Jok' istuintani tukee, kansan nostaa,
Nuo aasit veltot kiihkoon kannustaa,
Ett' Amrin lapsille voin kerran kostaa,
Vihollisteni joukot teurastaa.
BILEAM.
Siis ensin vanha kansast' irroita,
Jos tahdot uutehen sen syntymään:
Kotelo riko — hyönteinen saa siivet.
Kukista ensin rietas pappikunta,
Jonk' orjuudessa kansan henki nääntyy,
Ajatus, tunnon matkasoihtu, riutuu
Ja tunne luopuu järjen aviosta,
Himona irstaillen.
Seedek ja hänen pappikuntansa lankeavat polvilleen,
kädet taivasta kohden.