Lähtevät.
BILEAM taantuen ENKELIN edellä.
BILEAM.
Ken olet, mies? Pois miekkas salama,
Ja leppyköhön silmiesi liekki!
ENKELI.
Seis! Itseäsi ensin tunnustele!
Miks' omaatuntoasi kannustat,
Kuin aasia? — teet sille väkivaltaa.
BILEAM.
Eteesi lankean, — suo anteeksi!
Ken olet? Sano! neuvo palvelijaas.
Tok' et voi olla Hän, tuo ainoa,
Jok' ohjaa kansat, maata tuomitsee?
ENKELI.
Se minä olen enkä sentään minä,
Kun minussa on korkeampi hän.
Mut' koska minä tahdon mitä hän,
Niin hän on minä, minä olen hän.
BILEAM.
Siis kannat oikeuden valtikkaa,
Totuutta maassa tahdot toteuttaa?
ENKELI.
Yks Siinain pyhist' enkeleistä olen —
Jumalan käskyläisnä ihminen: —
Pyhyyttä rakastan ja oikeutta.
On kädessäni Israelin soihtu
Ja miekan kahva. — Nouse, aamun mies!
Sun herrasi on Israelin Herra.
Sanasi suista, kuule kutsumustas:
Sin' olet Tadmorlähde Syyriasta,
Erämaan pyhäin kirkastettu silmä.
Siis siunausta suihku Jaakopille.
Tää maa on luotu kosteikoksi sille,
Jok' aikanaan muut kansat viljavoittaa.
Täält' autuus kerran maailmalle koittaa,
Jumalan syli, kansain aurinko.
BILEAM.
Siis olet Kaanaan kansain turmio.
Tuot' yhtä autat, muille kostaakses,
Muut maahan sullot, yhtä nostaakses.
ENKELI.
On luonnon laki: kuolleet haudataan,
Ett' eläviltä säästyis inha löyhkä,
Ja terve kansa maata asustais.