Tuon leski-emännän pyysin ensiksi tanssiin ja hänen kanssaan tein sinä yönä monta kiihkeätä pyöräystä. Halusin näyttää ett'en ollut jörö. Morsiantakin ja morsiustyttöjä pyöritin huimasti, että vereni kiehui ja kihisi kuin tulessa. Mitä likemmäksi aamua eteni yö, sitä kiihkeämmäksi yltyi vereni vauhti. Notkeuteni lisääntyi ja voimani tuntui vaan karttuvan. Minä notkuin ja tein käänteitä ja väänteitä, hypähtelin ylös ja kyykistyin taas alas, pujottelin toisten välistä ja käsien alitse kuin sukkula ikään. Tuntui kuin kauan hillitty luonnonkiihko, sisäinen elinhalu, olisi nyt riehunut verestäni ulos entistä vallattomammin. Ja minun kuumeeni näytti muihinkin tarttuneen. Joka tyttö tanssi niin halusti minun kanssani, sillä sitä mentiin juohevasti ja notkuen kuin joustimilla. Palavaa hehkuivat tyttöjen posket ja kuin takkavalkea viskelivät säkeniä silmät. Niin heiskuttiin aamupuoleen yöhön. Sitte kävin pukeumassa riihivaatteihini ja menin reippaasti toisten kanssa riiheen ahdosta puimaan.
Vastapäätä minua pui Karuliina ja näytti entistäkin totisemmalta. Hänen surumielinen silmäyksensä kohtasi usein minua.
Emäntä valitti kyynelsilmin, että olin rikkonut lupaukseni. Hän sanoi joutuvansa kerran vastaukseen minun synneistäni, kun oli minuun luottanut ja lähettänyt pitoihin. Ja vannaan isäntäkin kotiin tultuaan häntä siitä nuhtelee. Niin valitti hän.
Minä vastasin kopeasti: — Te Jerusalemin tyttäret, elkää minua itkekö, vaan itkekäät itseänne ja lapsianne!
Emäntä liitti siihen: — Te isännät ja emännät, osoittakaat palvelijoillenne tie, että teilläkin on Herra taivaassa. Sekä: — Minulla on edesvastausta siitä miten palvelijoitani pidän ja johdan.
Mutta vastapäätä emäntää pui läksiänvaimo, keski-ikäinen ihminen, niinkuin emäntäkin. Hänen kasvoiltaan säteili rauha ja levollisuus. Hänkin yhtyi puheesen ja sanoi: — Paavon voipi jättää omaan hoitoonsa. Hänellä on tietoa enemmän kuin meillä kummallakaan, ei hän vierry eikä murene.
Siihen pysähtyi keskustelu. Emäntä vaikeni, vaikka jäi murheelliseksi. Allapäin hän kuuli ja näki kuinka minä tuimalla vauhdilla iskettelin olkia, että ne kuin petkeleellä katkesivat. Niin tahdoin näyttää, että kyllä jaksoin tanssinkin jälkeen riihtä puida.
Tavallisuuden mukaan jätettiin minut puinnin jälkeen riiheen käsiviskimellä jyviä puhdistamaan. Se tapahtui siten, että ruumensekaiset jyvät viskasin yksikätisesti pienellä kourumelalla vinoon poikki lattian uunin nurkasta peränurkkaan. Taka-alalle seinää vasten rävähtivät raskaat suurusjyvät, etu-alalle ruumenet ja niiden välille kielelliset eli holejyvät.
Muu riihiväki oli jo mennyt tupaan, mutta Karuliina jäi jälkeen. Hän nyt kahden minua muistutti, että "on se Paavokin höyhenhattu. Tänään mieltyy hän yhteen, huomenna toiseen. Ei suinkaan koko yössä Karuliina johtunut mieleen. Maan ja taivaan olet tehnyt surulliseksi."
— Mistä sen tiedät? kysyin minä. Hän selitti: