Vartia painoi oven kiinni. Hetkisen takaa tuli vankilan päällikkö ja kysyi:
— Miksi ei Paavo pois lähde? Keisarin manifesti on Hänen Majesteettinsa valtaistuimelle nousun muistoksi armahtanut sinua neljä päivää.
— Kiitoksia paljon, että Hänen Majesteettinsa on minuakin syytöntä muistanut! lausuin minä ja kumarsin. Koska se keisaria ilahuttaa, niin voinhan täältä varhemminkin lähteä.
Niin jäi minusta vesileipälä ja olin mahdollinen perimään kotipitejästä työkirjan.
* * * * * *
Palasin samoille työpaikoille takaisin. Olin juuri erään talonpojan työssä, niin tulee taas siltavouti ja ilmoittaa, että samalla keväisellä vääräuskoisen passilla minut vangitaan ja lähetetään Viipurin linnaan. Siltavouti kertoi, että nimismies oli käskenyt ottamaan kylästä useampia miehiä, jos minä karkaan tai vastustelen.
Seurasimme vastustamatta, vaimonikin. Heti puettiin meidät kirjaviin vanginvaatteihin. Kyytiin läksi kunnan vanginkuljettaja ja yksi venäjän sotamies. Ne veivät meidät Viipurin linnaan. Ihmettelin, että minut niin tutkimatta lähetettiin vankeuteen, etten lihan kasvoja nähnyt papeilta enemmän kuin nimismieheltäkään. Vaimonikin seurasi minua nyt rohkeammin. Yhteiset kärsimykset olivat meitä liittäneet lujemmin toisiimme.
Iloisesti kuin uusia ihmeitä otettiin meitä linnassa vastaan. Kun tulimme ruununmiehen lähettäminä ja vangin vaatteissa, ei vähääkään epäilty meitä vastaanottaa. Sekin tuntui vartioita huvittavan, että meidät oli lähetetty vääräuskoisina. Hekin tunsivat nyt voivansa palvella kristillistä kirkkoa.
Linnassa majailimme kaksi yötä. Toisena aamuna pyysin nähdä vankilan päällikköä. Vartia vastasi kopeasti: — Tässä on sinulle päällikkö!
— En minä ole sinuun tyydytetty, penäsin minä. — Annahan pitkä takki ylleni, kun on kylmä!