Seuraavana sunnuntaina tuotiin ihmelapsi isäänsä ja vanhuksiaan katsomaan. Sitä otettiin vastaan hellästi ja huomaavasti, joka ei ole tavallista. Hevosella kuljetti isoäiti Elviä ympäristöjä ihailemaan. Kaikki se pieni huomasi, kaikkia se kyseli ja kaikkia sille selitettiin.
Sunnuntain kuluessa se näki talossa kesäileviä kaupunkilaislapsia, kuinka ne olivat kauniisti puettuja, mutta Elviä ei päästetty niiden luo — se koski kovasti pientä maalaista.
Herra sieltä talon puolelta tuli työmiehen lasta tervehtimään ja toi sille namuja. Sitä hän ei unhottanut. Vielä pari päivää jälkeen osoitti hän isälleen kuka herra oli antanut hänellekin kättä. Kunpa nuo kaupunkilaislapset olisivat ymmärtäneet, kuinka hyvillään pieni maalaistyttö olisi ollut heidän seurastansa!
Valkoinen Elvi oli sirotekoinen, arkahermoinen kuin vanhan hienostuneen suvun jälkeläinen; vaikutuksille herkkä, sillä mieluinen tai epämieluinen liikuttivat häntä helposti; outo tai vastenmielinen rypistytti ehdottomasti hänen pieniä otsakulmiaan. Kuitenkaan ei hänen lahjakas sukunsa ollut kulunut kultuurin palveluksessa, jollei siihen alkohoolia lueta.
Kuinka paljon se pikku Elvi vielä ennättää kärsiä lyhyessäkin elämässään; sillä enemmistö ei käsitä, että köyhänkin lapsi voipi olla hienotunteinen!
9/6 1901.
KIRJOITELMIA
AJATELMIA.
Millainen käsityksemme ihmisestä, senmukaiset ihanteemme.
* * * * *