Rouva. Mutta, Rietrikki, näin vähäpätöisestä asiasta?
Herra. Niin, niin! Minulla ei ole enää mitään sanomista. Jos tämä on vähäpätöistä, niin varjelkoon Jumala kaikkia aviomiehiä sellaisesta vähäpätöisyydestä.
Rouva. Mutta Jumalan nimeen!…
Herra. Niin, sehän on todelleenkin vähäpätöistä, että sinä häneen mielistyit; etkö niin itse sanonut?…
Rouva. En tiedä, mutta kiusaus oli ylön luonnollinen.
Herra. Mistä ajasta saakka on tämä rakkaus asunut sinussa?
Rouva. Aamusta. En oikein voi sanoa hetkeä.
Herra. Se on mahdotonta! Minä olen usein huomannut salayhteyttä teidän välillänne. Oi kauan, kauan olen havainnut sinun alakuloisuuttasi ja salattua suruasi. (Viittaa sormella akkunaan, jonka vieressä piiput riippuvat.) Minä näin miten silmäilyksesi aina lensivät sinne; siellä oli maneetti, joka veti sinua luoksensa.
Rouva. Oi Rietrikki! jos niin on ollut, niin se on tapahtunut minun tietämättäni.
Herra. Saanenhan uskoa mitä omat silmäni ovat nähneet. Valehella sinä rikoksesi päätät. Mitä? Tänään olisit ensikerran mieltynyt…