Varjo oli nyt löytynyt, mutta se oli saatava paikoilleen takaisin. Poika keksi mielestään mainion keinon: hänpä kiinnittää varjon saippualla jalkaansa!
Hän istahti matolle, saippuoi jalkansa ja saippuoi varjon. Mutta varjo ei vain tarttunut jalkaan. Mitä hyötyä on sellaisesta varjosta, joka ei pysy ihmisessä kiinni? Tehtyään monta turhaa yritystä tuo pieni miesparka painoi kasvot käsiinsä ja nyyhkytti ääneen.
Silloin Vendi heräsi ja nousi istumaan vuoteessaan. Hän ei ollenkaan pelännyt, kysyi vain: "Pikku poika, miksi itket?"
Poika hypähti pystyyn, otti lakin päästään ja kumarsi hyvin syvään.
Vendi niijasi, vaikka sängyssä onkin hyvin vaikea niijata.
"Mikä sinun nimesi on?" kysyi pieni poika.
"Vendi Darling. Entä sinun?"
"Pekka Poikanen."
"Missä sinä asut?"
"Toisesta kadunkulmasta oikealle ja sitten suoraan eteenpäin aamuun asti."
Tämä oli Vendin mielestä hyvin lystikäs osoite, mutta hän oli hyvin pahoillaan kun kuuli, ettei Pekalla ollut äitiä. Ihmekö sitten, että hän itki! Mutta Pekka ei itkenyt sitä, hän itki vain, kun ei saanut varjoansa tarttumaan kiinni. Vendi hymyili sellaiselle ja selitti pontevasti, että saippuasta ei ollut mitään hyötyä. Varjo oli ommeltava jalkaan kiinni.