"Niin, parasta lienee pitää silmät auki aikoinansa", vastasi vanhus hiljaa, "ei kukaan tiedä, mitä noilla konnilla on mielessä."
Keskustelu päättyi tähän, ja Bernhard, jonka tuli vartioida vipusillan luona, Akselin seisoessa toisella puolen vanhan linnan sisäänkäytävän luona, lähti paikalleen. Hitain askelin lähestyi Erkki Czarnya ja sanoi, osoittaen vipusiltaa:
"Kestävätkö ketjut?"
"Ei yksikään sissi saa niitä poikki", vastasi Czarny, "ja voidakseen sen tehdä, tulee heidän ensin mennä vallihaudan yli, joka vie heiltä vähintäänkin pari tuntia."
"Kuulkaa, Czarny!" virkkoi Erkki, tarttuen puolalaisen käsivarteen ja vei häntä vallin partaalle, "ei se ole pelko, vaan varovaisuus, joka saattaa minut puhumaan teille. Lähettäkää sana Herrevadiin ja hankkikaa lisäväkeä, jota pikemmin, sitä parempi. Pelkäänpä, että kaikki apu pian on meiltä kielletty ja…"
"Mitä nyt, ukko?" huudahti Czarny astuen takaperin. "Mitä tarkoitatte tällä pelolla? Olittehan aivan levollinen äsken, eli ehkä omatunto…"
"Vaiti!" ärjäsi vanhus liikutuksesta vapisevin äänin ja astui taaksepäin, paljastaen miekkansa. "Minä tiedän, mitä aijotte sanoa. Vanhalla sotamiehellä kuin minä, joka on sotinut rehellisen 'Askenbergin' rinnalla ja halaissut sekä saksalaisten, tanskalaisten että puolalaisten pääkalloja, on aina puhdas omatunto, sen sanon teille. Katsokaas, minä annan sotilaskunniani vastapantiksi uskollisuudestani, ja jos kerran vielä uskallatte lausua sellaisen epäluulon, ei neitseenne, tai miksi häntä nimitätte, voi pelastaa teitä Erkki Erkinpojan kostolta. Tämä on viimeinen sanani, ja niin totta kuin sissit nyt tulevat tuolla metsässä, niin totta olen rehellinen mies. Hakekaa sitte itse apua, mistä tahdotte, kun nuo kirotut roistot piirittävät meitä niin, ett'emme edes saa vallihaudasta vettä janoomme, mutta älkää toista kertaa tulko luokseni sellaisella puheella!"
Näin sanoen pisti ukko miekan taas huotraansa ja poistui, jupisten sanoja, joita ei Czarny ymmärtänyt. Tämä jäi hetkeksi seisomaan paikalleen ja näki vaijeten Erkin jättiläiskokoisen vartalon katoavan sinnepäin, jossa tykit olivat; sitten kiirehti hän nopein askelin oikeaan sivurakennukseen, ilmoittaakseen kreivittärelle, että päättävä hetki oli tullut.
Mutta juuri astuessaan ensimäiselle portaalle katsoi hän takansa, ja näki vanhan Erkin seisovan erään tykin päällä. Hänen kookkaan vartalonsa eroitti selvään kirkkaassa kuunvalossa, ja oli enemmän kuvapatsaan kuin elävän ihmisen kaltainen.
"Mitä nyt, mitä nyt?" jupisi Czarny ja seisoi kuin naulattuna paikoillaan. "Mitä tämä merkitsee? Haa, merkki, tuo…"