"Jos hän rakastaa minua, hänellä on jalo sydän, eikä hän tahdo tehdä minua onnettomaksi."
"Ja ruhtinas Göran, joka…"
"Lörpötyksiä; hän tulee kuulemaan tämän sanoman hyvin levollisena, siitä olen varma; hän kyllä löytää yhtä jaloista suvuista puolison itselleen kuin minäkin olen."
"Sinä et siis tahdo ruveta ruhtinaan puolisoksi?"
"En", vastasi Eleonora päättävästi. "Minä en tulisi viihtymään siinä loistossa ja kunniassa, joka silloin minua ympäröitsisi. Kaikki olisi minulle vierasta. Ei mikään ilahuttaisi minua, ja juhlallisuudet hovin saleissa vaan kammoksuttavat minua." Näin sanoen nojasi hän päänsä kättänsä vasten ja vaipui syviin mietteisiin. Äkkiä nousi hän ylös, katseli hetkisen kreivitärtä ja sanoi sitten kuumeentapaisella kiivaudella: "Jos puolisoni nimi on loistavin Puolassa, voiko se parantaa sydämeni haavoja; jos hän osoittaa minulle hellyyttä, voinko tuntea siitä lohdutusta, kun hänessä aina näen rauhani ja onneni murhaajan; jos hän kiirehtii voitosta voittoon, voiko hän siitä iloita, kun minä en saa hänen iloansa. Ei, tuhannen kertaa onnellisempi on kuolla köyhänä, rakastetun rinnoilla, kuin kuihtua rikkaudessa, jalokiviä käsivarsien ympärillä."
Näin sanoen tarttui hän yhteen timantti-rannerenkaasen ja heitti sen ylenkatseella kauvas lattialle, ja oli juuri aikeessa tehdä toiselle samalla tavalla, kun ovi äkkiä aukeni, ja nuori puolalainen komeassa sota-asussa näyttäytyi kynnyksellä.
Molemmat naiset tuijottivat häntä, ikäänkuin olisi hän ilmestys henkien maailmasta, ja aivan eri tunteilla sanoivat he yht'aikaa: Göran Czarnecki!
Iloa osoittaen meni vanha kreivitär ruhtinasta vastaan, sanoen häntä tervetulleeksi, mutta Eleonora tuskin katsahtikaan häneen. Tämän nähtävän välinpitämättömyyden huomattuaan, levisi vihan puna ruhtinaan kauniille kasvoille, ja itsekseen ajatteli hän: "Aika ja tapahtumat kyllä taivuttavat mielesi, ylpeä kaunotar." Vihdoin kysyi Eleonora:
"Mikä on syynä, että ruhtinas Czarnecki tähän aikaan käy tervehtimässä näitä yksinäisiä seutuja: ehkä kunnianosoituksien toivo!"
Ruhtinas ei huomannut ivaa Eleonoran äänessä, vaan vastasi, lähestyen häntä: