Tätä ei ruhtinas ollut odottanut. Hän huomasi nyt menneensä liian pitkälle ja koetti hellällä huolenpidollaan peittää varomattomuutensa. Kaikin keinoin koetettiin nyt herättää Eleonoraa, vaan turhaan.
"Ruhtinas, te olette tappanut hänet", valitti vanha kreivitär, "te olitte liian ankara sanoissanne."
"Turhuuksia", vastasi ruhtinas ivallisesti hymyillen, "nainen ei kuole niin vähästä. Mutta ihmeellistä, ett'ei palvelijani jo ole tullut, hänen pitäisi tuoda mukanaan kirje valtiokanslerilta, jossa tämä käskee teitä heti seuraamaan minua leiriinsä."
"Täytyykö meidän lähteä pois täältä?" huudahti Katarina-rouva, selvästi tyytymättömyyttä osoittavalla äänellä.
"Täytyy. Ja tunnin kuluttua pitää teidän olla valmiit matkalle. Minä menen nyt tekemään valmistuksia, ett'ei mikään hätä olisi meille tarjona."
Tämän sanottuaan poistui ruhtinas kiireesti.
Monien koetuksien perästä sai vanha kreivitär vihdoin Eleonoran hereille. Mutta kuinka hän oli muuttunut! Silmien äsköinen loiste oli himmentynyt. Hän katseli aivan välinpitämättömänä ympärilleen ja sanoi, huomaamatta Katarina-rouvaa, joka etäämmällä huolestuneena häntä katseli:
"Onko tämä kaikki unta, vai puhuiko ruhtinas totta? Ei", jatkoi hän tuskallisesti, "Vilho ei ole vangittu, hän ei ole mikään vakooja! Ruhtinas puhui vaan ilkeätä leikkiä, sanokaa, eikö niin ole?"
"Minä en tiedä mitään tästä seikasta", vastasi vanha kreivitär vältellen. "Eleonora, ole nyt levollinen! Ruhtinas on tullut tänne, viedäkseen meitä veljesi luo, tunnin kuluttua pitää meidän olla valmiit."
"Lähteä täältä? Ruhtinas on tullut saattamaan meitä veljeni luo!" toisti Eleonora melkein kuiskaten. "Ei, seuratkaa te ruhtinasta, minä jään tänne!"