Hetken äänettömyys seurasi tätä. Vihdoin sanoi Wrangel:
"Mitä teidän majesteettinne aikoo vastata ulkomaiden lähettiläille? Hehän uhkaavat sekottaa hallitsijansa asioihimme."
"Minä aijon vastata heille, ett'ei Ruotsin kuningas seuraa muitten kuin omia ja läheisimpiensä neuvoja", vastasi Kaarlo Kustaa säihkyvin silmin. Hän tahtoi olla itsenäinen sekä ajatuksissa että töissä, eikä mikään häntä niin vimmastuttanut kuin huomionsa, että muiden kautta koetettiin vaikuttaa hänen taipumukseensa. Hän ei ollut mikään huimapää, sen hyvin voi sanoa, mutta hänellä oli oma, itsenäinen tahtonsa. Ulkomaiden lähettiläiden alinomaiset muistutukset, että antavat hallitsijainsa tietää hänen toimistaan, häntä enimmän vimmastuttivat. Ruotsi oli suurvalta, sen päälliköt ja soturit Europan kauhistua, ja kuitenkin uskallettiin Kaarlo Kustaalle tuoda esiin kuvauksia. Hänen ylpeytensä kärsi siitä, ja hän ei taas tullut levolliseksi kuin pitkän ajan kuluttua. Mikä häntä kaikkein enemmän vihastutti, oli jesuiittain lähettämät kuvailut, sillä heitä hän vihasi luonnostaan. Hänen avoin ja rehellinen sydämensä ei voinut kärsiä noita "imartelevia ja tekopyhiä epäkelpoja", ja hän koetti voimiensa mukaan tehdä heidän neuvonsa tyhjäksi.
"Puhukaa, Wrangel", sanoi kuningas syvään huoaten, "tahdon kuulla neuvojanne!"
"Kuninkaani", sanoi Wrangel vienolla äänellä, "suuri kunnia tapahtuu minulle, saadessani olla neuvonantajanne näinäkin hetkinä, jolloin itse kyllä voisitte neuvotella kaikkien parhaaksi. Mutta minä tottelen tahtoanne, ja neuvoni on: että Jumalan nimessä koetatte päästä virran yli. Minä ja koko sotajoukko seuraamme teitä voittoon eli kuolemaan."
"Wrangel", vastasi sankarikuningas ja katseli lempeästi sotamarskia silmiin, "te tunnette heikkouteni, te tiedätte, että tuo utukuva, jota nimitämme kunniaksi, leikkii mielessäni. Tällä hetkellä, jolloin tuhannet vaarat meitä ympäröivät, tahdon muistella kuluneita aikoja. Omistamallani sotajoukolla, ja te neuvonantajana ja ystävänä, voisin vastustaa puolta Europaa. Valtioviisaat ympäröitkööt meitä juonillaan, me vapautamme itsemme heistä. Minä menen etsimään Sapichaa ja näyttämään hänelle, ett'emme vielä ole rohkeuttamme kadottaneet. Sparre kiiruhtakoon sillan rakentamista ja pitäköön tulen vireillä, niin että litvalaisten tulee kuuma vaatteissaan. Jos vaan kerran saamme heidän äkkinäisen luontonsa kuohumaan, niin sitä piankin kintereillä seuraa malttamattomuus."
Wrangel lähesty; ovea, kuin tämä samalla aukeni ja ajutantti ilmoitti Ranskan lähettilään, D'Avangourin, odottavan pääsevänsä kuninkaan puheille.
"Anna hänen tulla", sanoi Kaarlo Kustaa, viitaten Wrangelia jäämään.
D'Avangour astui syvään kumartaen telttaan, ja sanottuaan pari kohteliasta sanaa, lisäsi hän:
"Hallitukseni puolesta, tulen kuvailemaan teidän majesteetillenne alituisia kieltojanne seuraavaa vaaraa…"