"Ajamme kardinaaleja takaa".
"Aluksi ainoastaan yhtä. Ehkä sitte löydämme useampia. Puolalaiset kardinaalit ovat kuin jäniksiä, katsos kukaan ei tunne heidän kulkureittejään. Ha, ha, ha!"
Kun keskiyön varjot heittäytyivät maan yli, ratsasti Kaarle kuningas satalukuisen hyvin asestetun ratsastajan etunenässä pitkin joenrantaa sinnepäin missä Rajzac sijaitsi. Paykullin hajotetusta armeijasta ei näkynyt jälkeäkään, se oli kuin poispuhallettu. Ilman seikkailuja saapui ruotsalainen joukko Sobieskin sukutilalle hetkistä myöhemmin kuin Joseph leskiruhtinattaren vanha, uskollinen palvelija, oli kolmannen kerran tarkastanut muutamat valleille asetetut vahdit. Päästäkseen tarpeettomasti herättämästä linnan puolustusväkeä, pysähtyi Kaarle kuningas tiheään metsään, mihin ei kuuvalo voinut tunkeutua lehtien lävitse. Kauan ei hän kuitenkaan voinut seisoa tässä toimettomana, vaan hiipi hiljalleen vänrikki Kaskin ja äskenmainitun toverin seuraamana tammiporttia kohden. Kullakin oli ase kädessään valmiina käyttämään sitä koko voimallaan.
Ainoaan portin edessä olevaan puista vapaaseen paikkaan oli viimeisten vuosikymmenien aikana ehtinyt kasvaa miehenkorkuisia pensaita joita ei leskiruhtinatar ollut katsonut tarpeelliseksi kiskotuttaa pois. Näiden varjossa onnistui kuningas seuralaisineen hiipimään muutaman askeleen päähän portista, kun portilla oleva vahtimies huomasi heidät.
Täysikuu, joka tällä välin oli ehtinyt koko joukon korkeammalle, valaisi kirkkaasti näitä kahta ruotsalaista ja heidän urhoollista kuningastaan, antaen puolalaiselle oivan tilaisuuden ottaa tarkka tähtäys. Kaarle kuningas huomasi kuitenkin heti aseman vaarallisuuden. Hän juoksi sivulle ja oli kohta varmassa paikassa ihan portin vieressä. Seuralaisensa riensivät hänen kintereillään, ja tämä tapahtui niinkuin on tapana sanoa "kreivin aikaan", sillä samassa laskeutui puolalaisen kivääri viistoon maata kohden ja siitä lähtenyt kuula hipasi Kaskin takin takapuolta.
"Olitpa aika vetelys, sinä unissakävijä", ivaili vänrikki näyttäen puolalaiselle pitkää nenää. "Kylläpä saat tietää, mistä Taavetti olutta osti, jahka tulet alas".
Laukaus herätti kaikki linnassa olevat elävät olennot syvästä unestaan, ja joka nurkasta voi Kaarle kuningas kuulla huudon:
"Ruotsalainen on niskassamme! Aseisiin!"
4.
Kun Eleonora oli tullut ulos pitkään käytävään, pysähtyi hän hengähtämään. Povi nousi rajusti ja ainoastaan vaivoin sai hän puristetuksi helpotuksen huudahduksen: