"Täällä ei ole yhtään vihollista", ajatteli hän, tyytyväisenä siitä, että uhkayritys oli onnistunut. Otettuaan pistoolin hampaiden väliin, tarttui hän vielä lujemmin kiinni erääseen suippoon reunakiveen, ja jännitti reisien ja käsivarsien lihaksia heittäytyäkseen rohkeasti ylös vallille. Hetki oli jännittävä, mutta muuttui siksi vielä mitä suurimmassa määrin, kun samassa parrakkaat ja ivallisesti irvistelevät kasvot kohtasivat Kaskin katseita. Peitsi kohosi ja kuin viimeisenä kuolemaan valmistavana kuuluivat nämä sanat hämmästyneen vänrikin korvissa:
"Kuole, koira!"
* * * * *
Pietari Storm seurasi kaipauksen katsein poistuvaa Anders Kaskia. Hänellä ei nimittäin olisi ollut mitään sitä vastaan, että joko olisi saanut tehdä hänelle seuraa tai myöskin mennä yksin. Kaarle XII:n soturit olivat sellaisia: kuningas oli heidän kaikkensa, rakkaammat kuin vanhemmat, puoliso ja lapset. Sanat "kuningas ja isänmaa" eivät silloin olleet turha lauseparsi, niinkuin nyt useasti on asianlaita.
Kaarle kuningas loi myös katseensa urhoollisen vänrikin jälkeen, mutta hänen silmissään saattoi lukea syvää tyytymystä ja hän mutisi itsekseen:
"Hän kyllä onnistuu, ellei mitään mahdottomia esteitä ilmaannu".
Portin luo oli kokoontunut kymmenkunta puolalaista kiivaasti keskustelemaan, mitä olisi tehtävä. Toiset tahtoivat heti syöksyä portista ulos ja paljastetuin asein ajaa pois uhkarohkeat anastajat. Toiset sitävastoin, viisaimmat nimittäin, ja samalla, kuten tavallista, harvalukuisammat, äänestivät ajan voittamisen puolesta, jotapaitsi koetettaisiin saada sana Paykullille niin että saataisiin tältä apuväkeä. Eräs seurasta huomautti aivan oikein, ettei olisi niinkään vaikea puolustautua, koska ruotsalaisilla, ollen ratsujoukko, ei kaiken todennäköisyyden mukaan ollut kanuunoita mukanaan. Kuinka oikea tämä otaksuma olikaan, ei se kuitenkaan saavuttanut tarpeellista kannatusta, erittäinkin kun ruhtinas Sergo oli antanut äänensä muiden puolelle, jotka toivoivat pääsevänsä mies miestä vastaan taistelemaan. Nuori ruhtinas nimittäin hehkui taisteluhalusta ja tahtoi hinnasta mistä hyvänään päästä hyvään valoon Eleonoran silmissä. Ehkä Eleonoran käsitys hänestä silloin muuttuisi.
Sillä välin kun puolalaiset siten riitelivät keskenään ja tuhlasivat heille kallista aikaa, olivat ruotsalaiset lähestyneet Rajzacin linnaa ja olivat mikä minuutti tahansa valmiit rientämään uhkarohkean kuninkaansa avuksi.
Tammiporttia vastaan nojautuneina, joka ei vähintäkään välittänyt heidän ponnistuksistaan, neuvottelivat kuningas ja Pietari Storm paraillaan siitä, miten helpoimmin voisi päästä linnaan ja valloittaa se ennenkun puolalaiset ehtisivät tointua hämmästyksestään, kun melu sisäpuolella alkoi yhä lisääntyä.
"Mitä", ärjyi ruhtinas Sergo ja polki maata jalallaan, "oletteko sellaisia pelokkaita raukkoja, ettette uskalla avata porttia! Niitä on vain kolme, ja me olemme kymmenen vahvaa ja rohkeata miestä! Avatkaa heti, niin saatte nähdä, että ne juoksevat jalkansa poikki, kunhan vain näkevätkin meidät!"