Kuningas, joka sattui olemaan erittäin hyvällä tuulella, kun hän juuri oli saanut tietää että kenraalimajuri Stuart oli lähellä olevassa kylässä lyönyt Paykullin jälkijoukot ja ottanut paljo vankeja, vastasi:
"Sinun täytyy antaa anteeksi tälle hienolle naiselle, rakas Kaski, sillä hän ei ole koskaan nähnyt niin roimia miehiä kuin sinä ja muut henkivartijani ovat. Oli kuitenkin hyvä, ettet ottanut vastaan koristeita".
Sitte jatkoi Kaarle XII matkaansa rukoiluhuonetta kohti. Anders Kaski ei kuitenkaan voinut niin helposti sulattaa häntä vastaan tehtyä loukkausta, sillä pitkän aikaa jälkeenpäin hän suuttui kuullessaan mainittavan Rajzacin linnan nimen.
Tieto Ruotsin kuninkaan saapumisesta teki leskiruhtinattaren jälleen virkeämmäksi. Kun hän mahdollisimman tarkkaan oli poistanut mielenliikutuksen jättämät jälet, suoristi hän vartalonsa näyttääkseen arvokkaalta ruotsalaisen sankarin edessä, jonka nimi Narvan taistelun jälkeen kaikui kautta Europan. Martha rouva ei ollut koskaan nähnyt Kaarle kuningasta eikä edes hänen muotokuvaansakaan. Hän oli sentähden hyvin utelias näkemään, millaiselta tsaari Pietarin kuuluisa voittaja näyttäisi. Huhu oli tietänyt kertoa Ruotsin kuninkaan olevan töykeän naisia kohtaan, jonkatähden leskiruhtinattaren päässä pyöri ajatus: "Hän mahtaa olla hyvin ruma". Mutta kuinka suureksi kävikään hänen kummastuksensa, kun seuraavassa silmänräpäyksessä seisoi hänen edessään solakka ja sopusuhtainen henkilö, jonka koko olemus nuoruudesta huolimatta puhui miesmäisyydestä. Martha rouva, joka puolalaisten kuninkaiden loistavissa ja kevyeissä hoveissa silmäyksillään oli saattanut monen jalosukuisen pään pyörälle ja saanut lukea myös kuningas Augustin ihailijoittensa joukkoon, ei voinut kestää Kaarle kuninkaan vaaleansinisistä silmistä lähtenyttä silmäystä. Niinkuin nämä silmät nyt olivat sekä lempeydellä että vakavuudella kiinnitetyt leskiruhtinattareen, täytyi tämän luoda katseensa maahan. Ja kun Martha rouva melkein vasten tahtoaan teki kunnioittavan ja syvän kumarruksen, tunsi hän itsessään, että hänen edessään nyt oli yksi ihmiskunnan suurimmista sankareista. Ylpeä ylimielisyys oli poissa, näinä hetkinä tunsi hän vain olevansa voitettu, joka oli tietoinen siitä, että hänen kohtalonsa riippui hänen edessään seisovasta Ruotsin kuninkaasta.
9.
Tuskin ehdittyään käytävään pysähtyi hän ja painoi vasemman käden sydäntään vastaan.
"Se on rohkea yritys, joka helposti voi käydä tuhoisaksi sekä minulle itselleni että ystävälleni kardinaalille", ajatteli hän. "Kuinka minun on tehtävä? Kenelle uskallan uskoa salaisuuteni? Niin, nyt tiedän", jatkoi Eleonora, kulkien hitain askelin pitkin käytävää, "Joseph on uskollinen ja viekas. Hän kyllä auttaa minua".
Tultuaan linnanpihalle, missä ruotsalaiset sotilaat kunnioittavasti tekivät tietä tälle kauniille tytölle, huomasi hän Josephin seisovan puhelemassa erään ruotsalaisen kanssa. Eleonora antoi hänelle merkitsevän silmäyksen ja riensi huoneisiinsa. Hetkisen kuluttua kuului hiljainen naputus sisimmän kamarin tapettiovella.
"Se on hän", ajatteli Eleonora ja riensi nopein askelin avaamaan ovea.
"Puh, puh", äänteli vanha palvelija ja pyyhki hikeä otsaltaan, "minä en tahtonut millään tavalla päästä tuosta ruotsalaisesta, joka kaikin mokomin tahtoi värvätä minut. Ja mitä hän puhui kuninkaastaan! Hänen kertomuksiensa mukaan ei Kaarle XII olisi enempää eikä vähempää kuin Jumala, vaikka hän minun mielestäni on aivan tavallisen ihmisen näköinen. Varma on, ettei häntä ulkonäön suhteen voi verrata Ladislas Leczinskiin".