Se oli Jemela. Hän oli luvannut Elkalle ennen kuolevansa kuin päästäisi tytön pakoon.
— Nyt kai on sinulla taas hyvä tilaisuus lähteä käpälämäkeen — ilkkui Jemela pilkallisesti hohottaen. — Sillä tavalla ne itsepintaiset tytöt kesytetään! —
Olka heitti Jemelaan ynseän katseen, hän ei katsonut ansaitsevan vastata mitään.
— Kenenkä nimen sinä äsken lausuit? — kysyi Jemela.
Ei vieläkään Olga vastannut. Mutta kun kasakka toisti kysymyksensä ja tällä kertaa uhkaavalla äänellä, sanoi hän ynseästi:
— Mitä se sinuun kuuluu? —
— Eikö se minuun kuulu? —
— Ei! —
— Sen minä näytän, — vastasi Jemela vihaisesti. — Kunhan päästään kotiin, olet minun puolisoni. —
— Minäkö? —