Risto otti Leenan käden omaansa, puristi sitä lempeästi ja lausui: "Sydämestäni kiitän sinua näistä sanoistasi ja koetan niitä noudattaa, jos suinkin voin."
Molemmat nuoret olivat jääneet seisomaan ja katselivat armaudella toinen toistansa, ja lemmen liekki leimahti heidän silmistään, ja käsi kädessä he seisoivat.
"Käytä hyväksesi," sanoi Leena, "mitä nyt olen sinulle isästäni ilmoittanut, äläkä puhu siitä kellekään, muutoin saa isäni sen tietääksensä ja silloin minun käy pahoin."
"Ole huoleti, armas koulusisar, milloin on Risto ennen loruellut? Vielä kerran kiitän sinua hyvyydestäsi."
Riston ääni värisi, ja vaikk'ei hän Leenalle sanaakaan rakkaudesta puhunut, niin ymmärsi tämä kuitenkin, mitä Risto sydämessään tunsi ja mietti.
Kainosti veti hän kätensä Riston kädestä ja molemmat astuivat kirkkoon päin.
"Kuinka nyt kotona elätte ja mitä äiti tekee?" kysyi Leena.
"Niin, kuinka elämme? Aina e'ellehen eletään, äiti on vähäsen potenut ja jäi sentähden tänään kotiin. Talon työ on kova," vastasi Risto.
"Oletteko jo saaneet palvelusväkeä?"
"Olemme kyllä, kaksi renkiä ja kaksi piikaa on meillä nyt. Kun itsekin teen työtä, aiomme niitten avulla tulla toimeen. Heinänteon ja leikkuun aikana otamme päiväläisiä," vastasi Risto.