"Epäilemättä", myönsi Penteney. "Ja olemme teille hyvin kiitollisia.
Mutta minkälainen auto se oi!? Suljettu vai avonainen?"
"Niin, se oli umpinainen, samanlainen kuin vanhanaikaiset vaunut, joita ei enää nykyisin nähdä", sanoi vanhus. "Mutta siitä huolimatta näin sen sisälle. Siellä oli kaksi herrasmiestä."
"Kaksi herrasmiestä, vai niin", kertasi Penteney. "Juuri niin. Ja vaunun ulkopuolella tietysti ohjaaja?"
"Niin kyllä; ulkopuolella oli ohjaaja. Hän oli puettu liveriin — näytti herrasmiehen palvelijalta. Komea poika!"
"Osaatteko kuvailla niitä herrasmiehiä?"
"En tosiaankaan — mutta kaksi heitä oli; he istuivat taka-istuimella, näin heidät ja myöskin näin auton pyörtävän juuri tälle tielle."
"Minkälainen oli auto?" tiedusti Penteney. "Minkävärinen se oli?"
"No, panettepa te minut tiukalle! Se saattoi olla harmahtava — tai sitten kellahtava, vaaleankeltainen taikka likaisenharmaa — en osaa oikein täsmälleen sanoa. Mutta vaalea se oli."
"Vaalea — harmaa, keltainen tahi likaisenharmaa — joku niistä väreistä?"
"Varmasti! Missään nimessä se ei ollut tumma. Mutta se mies, joka sitä ohjasi — hän oli puettu tummaan liveriin — sen panin erikoisesti merkille, koska hän oli niin komea. Vihreä! Sen värinen hänen pukunsa oli, ja siinä oli kultanauhoja. Näytti ihan herttualta, juuri niin! Ja kun kuulin puistossa kyseltävän, niin ajattelin, että minun oli tultava kertomaan siitä."