"Mitä sitten?" tiedusti Hetherwick.
Mapperley otti povitaskustaan joitakuita papereja, valiten niiden joukosta kirjekuoren — sinertävän kuoren, jonka hän oli siepannut St. Maryn rakennusryhmän isännöitsijän illallispöydältä.
"Muistatteko tätä?" hän kysyi, hymyillen ovelasti. "Tiedätte, mistä sen sain. Tämä on sen kirjeen kuori, jonka Baseverie toi isännöitsijälle ja jossa oli määräys, että hänet oli päästettävä madame Listorellen asuntoon. Kuten tiedätte, nappasin sen eilenillalla ihan miehen nenän editse. Mutta ette aavistanut, miksi sen tein. Naurahdin vain, kun te kysyitte sitä minulta."
"No niin, minkä tähden sitten?" tiedusti Hetherwick.
"Me kumpikin huomasimme, että se arkki, jolle madame oli kirjoittanut määräyksensä, oli typistetty — epäilemättä siitä oli leikattu pois painettu otsake ja lisäksi jokseenkin karkeasti. Me, huomautan vielä kerran, panimme sen kumpikin merkille. Mutta luullakseni te ette havainnut erästä seikkaa, joka on paljoa tärkeämpi, monin kerroin tärkeämpi — meille."
"En huomannut", myönsi Hetherwick. "En. Mikä se siis oli?"
"Se oli tämä", vastasi Mapperley, kääntäen näkyviin kuoren rikotun puolen. "Ette pannut merkille, että kuoreen on painettu paperikauppiaan nimi ja osoite, mistä se on ostettu! Kas tässä: W. H. Calkin, Broadway 85, Westminster! Sitä ette nähnyt, herra Hetherwick. Mutta minä näin!"
Hetherwick alkoi oivaltaa ja hymyili kiitollisena.
"Sepä oli näppärää, Mapperley!" hän huudahti. "Käsitän! Oletteko ollut siellä?"
"Olen", vastasi Mapperley. "Mielestäni sillä tavoin oli mahdollista päästä noiden ihmisten jäljille. Onnistuin löytämään Calkinin vasta lähes puolenpäivän aikana ja sittenkin jouduin kuin tulipaloon. Nähkääs!" hän jatkoi. "Ensinnäkin sen paperin väri on harvinainen. Toiseksi se on erinomaisen hyvää, vaikka hyvin ohutta — se on aiottu etupäässä ulkomaista kirjeenvaihtoa varten. Kolmanneksi se on kallista. No niin, minusta tuntui varmalta, että sitä käytettiin vain rajoitetussa määrin, ja halusin tiedustaa kirjakauppiaalta, kelle hän oli myynyt sitä. Se kävi helposti. Hän tunsi paperin ja kuoren heti. Arkissa olevasta käsialasta — madamen käsialasta, kuten tiedätte — hän ei voinut sanoa mitään. Mutta heti hän vakuutti myyneensä sellaista paperia ja sellaisia kuoria vain kolmelle henkilölle, joita kutakin varten hän oli valmistuttanut kuvalaatan nimien ja otsakkeiden painamista varten. Painatus oli suoritettu hänen myymälässään, ja hän näytti minulle kappaleen kustakin. Yksi niistä oli leskimarkiisitar Markentreelle, Grosvenor-tarha 120. Se ei sopinut. Toinen oli neiti Chelandrylle, Ebury-katu 87. Ei sekään tullut kysymykseen. Mutta kolmas oli mieleiseni. Siinä oli osoite Little Smith-katu 56, S. W. 1. Heti sen nähtyäni tiesin olevani oikeilla jäljillä."