"Sen aiheutti käyntimme, Mapperley!" sanoi Hetherwick. "Hän on mennyt ilmoittamaan siitä jollekulle!"
"Todennäköisesti!" myönsi Mapperley. "Mutta menköönpä hän minne hyvänsä, Issy Goldmark ei häivy hänen jäljiltään. Sillä pojalla on ilveksen silmät."
"Mutta antoihan hän tuonnottain Baseverien pujahtaa näkyvistään", huomautti Hetherwick.
"Niin, mutta siihen olikin omat syynsä", vastasi Mapperley. "Ensiksikin hänen oli käsketty vain ottaa selkoa, mihin Baseverie menisi, ja lopettamaan siihen, mitä olisi saanut selville. Tätä naista hän ei päästä käsistään. Naista onkin helppo seurata — hän kun on niin kookas."
"Tahtoisinpa tietää, mitä tuolla talossa on!" virkkoi Hetherwick. "Se meidän on hankittava tietoomme jollakin tavoin."
"Se on poliisien asia", arveli Mapperley. "Ihmisten asuntoihin ei saa tunkeutua ilman määräystä. Ja mainitsittehan Matherfieldin olevan toisilla jäljillä. Luulisin tuon naisen kuitenkin menneen tapaamaan jotakuta, jota asia lähinnä koskee — hän näytti minusta pelästyneeltä huomatessaan minut."
"Hän on jollakin tapaa jutussa mukana", mutisi Hetherwick. "Tuo talo
näyttää siksi salaperäiseltä, että siellä voi olla mitä hyvänsä.
Joka tapauksessa pidämme sitä tarkoin silmällä siihen saakka, kunnes
Goldmark palaa, vaikka siihen kuluisi kuinka pitkä aika."
Mutta juutalainen palasikin kahdenkymmenen minuutin kuluttua. Samoin nainen. Tämä ilmestyi ensiksi, rientäen vielä hätäisemmin kuin poistuessaan. Sikäli kuin tähyilijät erottivat piilopaikastaan, lähes kahdenkymmenen metrin päästä talon ovesta, näytti nainen hämmentyneeltä, levottomalta ja kiihtyneeltä. Hänen perässään saapui Issy Goldmark, kävellen kadun toisella käytävällä kädet taskussa.
Nainen meni takaisin taloon; ovi pamahti kiinni. Hetkistä myöhemmin juutalainen poikkesi porttikäytävään, jossa Hetherwick ja Mapperley seisoivat melkein näkymättöminä kadulta päin. Goldmarkin huulilla väikkyi tutkimaton hymy.
"Huomasitte kai hänen palaavan taloon?" hän kysyi. "No niin, seurasin häntä ja näin missä hän kävi."