"Totisesti!" hän sanoi hiljaa. "En itsekään tiennyt, kuinka huolissani olin tähtesi, ennen kuin näin sinut äsken! Mutta — nyt tiedän!"
Yhtä äkkiä hän sitten kääntyi toisaalle ja perin asiallisen näköisenä sytytti tulen takkaan, pani tulelle vesikattilan ja alkoi puuhailla niin, että selvästi huomasi hänen aikovan valmistaa teetä. Rhona tarkkaili häntä nojatuolista, johon hänet oli kursailematta istutettu.
"Vapaus!" hän äänsi äkkiä. "Olemme kumpikin oppineet jotakin. Kun on ollut jonkun aikaa lukon takana yötä päivää —"
"Miten kaikki kävi?" kysyi Hetherwick, pyörähtäen häneen päin. "Tietystikin tunnemme koko ryöstöhomman — mutta kaikki muu, tähän saakka? Baseverie kai?"
"Baseverie ja eräs toinen mies", vastasi tyttö. "Pitkä, sileäleukainen mies, jonka nimeä emme kertaakaan kuulleet mainittavan. Mutta Baseverie oli pääroisto. He odottivat meitä maantieleikkauksella Riversreadessa, pakottivat revolvereillaan uhkaamalla meidät nousemaan autoon ja toivat meidät Lontooseen — Westminsteriin — siihen taloon, jossa kävitte. Siellä —"
"Hetkinen!" pyysi Hetherwick, joka haki kuppeja ja teevateja. "Auton ohjaaja? Hänen täytyi olla rikostoveri."
"Epäilemättä; mutta häntä emme enää sen koommin nähneet. Emme nähneet muita kuin ne kaksi miestä ja naisen, joka toimi vanginvartijana ja toi meille ruokaa. Saimme syödäksemme kunnollisesti, ja meille tuotiin kirjoja ja sanomalehtiä, hankittiinpa meille käsityötäkin. Mutta he olivat heltymättömiä vaatiessaan madamen jalokiviä. Varmaankin he tunsivat asiat hyvin, koskapa he hankkivat madamen omaa kirjepaperia —"
"Tiedän sen kaiken", keskeytti Hetherwick. "Kerron sinulle, mitä me puolestamme olemme puuhanneet, kun ensin olet saanut vähän teetä. He kai pakottivat hänet kirjoittamaan kirjeet?"
"Aivan samalla tavoin kuin meidät astumaan autoon", myönsi Rhona, "revolvereillaan! Ja — heillä oli tosi mielessä! Otaksuttavasti he ovat jo saaneet jalokivet."
"Sen saamme nähdä", vastasi Hetherwick. "Sattuiko madame Listorelle mainitsemaan sinulle jalokivien arvon?"