"Kun selviydymme tästä jutusta", hän huudahti, "niin minut saadaan hirttää, jos milloinkaan enää sekaannun rikosjuttuihin — henkilökohtaisesti! Baseverie oli perinpohjainen konna, ja hänen asioihinsa puutuin! Ja että sinutkin piti sotkea siihen!" hän lisäsi äkkiä. "Se kiukuttaa minua enemmän kuin mikään muu. Mutta tuleehan siitäkin loppu, ja sitten —"
Hän pysähtyi; tyttö silmäili häntä, hieman ihmeissään hänen kiivaudestaan. Sitten Rhona, kun he kävelivät rauhallisella kohdalla Thamesin rantatien harvaliikkeisellä osalla, laski arasti kätensä hänen käsivarrelleen. Hetherwick pyörähti rajusti tyttöön päin ja tarttui hänen käteensä.
"Minusta sinä olet kovin paljon huolehtinut minusta", sanoi tyttö.
"Loppujen lopuksi ei pelkkä rikoksen tutkimisen into saanut sinua —"
"Hyvä Jumala, ei toki!" huudahti Hetherwick nopeasti. "Aluksi ehkä puolittain se — puolittain sinä! Tunsin — sitä on vaikea selittää — että minun oli pidettävä huolta sinusta. Ja sitten — ja kun sinä katosit — mutta minä taidan olla pyörällä päästäni! Kerronko sinulle yhden asian? Koko sinä aikana, jonka olit kadoksissa, minä — niin — tuskin nukuin lainkaan! Aprikoin, ymmärräthän? ja kun ilmestyit jälleen eilen, iltapäivällä — mutta haluaisin kysyä sinulta erästä seikkaa, josta en ole aivan selvillä — taisin totisesti olla sekaisin silloin!"
"Kuinka niin?" kysyi Rhona.
Hetherwick kumartui hänen puoleensa ja hiljensi ääntään.
"Olin niin iloinen, niin riemastunut nähdessäni sinut eilen iltapäivällä", hän vastasi, "että — että minua huumasi — käsitätkö? Ja tahtoisin tietää — suutelinko sinua?"
Rhona katsahti häntä äkkiä silmiin — ja naurahti.
"Kas vain! Kuinka huvittava oletkaan! Niin, tietysti, suutelit!
Kahdesti!"
"Se on hyvä!" huudahti Hetherwick. "Minä — minä luulin, että olin ehkä nähnyt unta. Mutta suutelitko sinä minua?"