KUUDESTOISTA LUKU
Vielä lisää
Blenkinsopin äkillinen ilmoitus, joka muutamien viime minuuttien keskustelun johdosta ei tullut Hetherwickille aivan aavistamatta, näytti kohdanneen Matherfieldin yllättävänä kuin salaman leimaus. Hänen suunsa avautui; silmät menivät levälleen; hän käännähti Hetherwickiin päin, ikäänkuin oltuaan eksyksissä sekavassa sokkelossa olisi äkkiä huomannut vapauteen johtavan tien.
"Oh, niin se on, niinkö?" hän huudahti. "Kaksoissisar, vai niin?
Sitten — mutta jatkakaa, herra Blenkinsop; alan käsittää asioita."
"Se panee epäilemättä ymmälle — sivullisen", vastasi Blenkinsop. "Selittääkseni sen on minun turvauduttava perhetarinaan. Lady Riversreade ja madame Listorelle ovat toistan vielä, kaksoisia. Heidän isänsä oli aikanaan kapteenina useissa kauppalaivoissa — vanhoissa purjealuksissa — ja liikkui paljon maailmassa. Hän meni avioliittoon amerikkalaisen naisen kanssa, ja hänen molemmat tyttärensä syntyivät Galvestonissa Teksasin valtiossa. Heidät kasvatettiin Amerikassa — mutta ei ole ollenkaan tarpeellista syventyä heidän aikaisen nuoruutensa yksityiskohtiin —"
"On eräs yksityiskohta, josta haluaisin selvyyttä, jos suvaitsette", pisti Hetherwick väliin. "Rouva Whittinghamilla, joka oli Sellithwaitessa kymmenen vuotta takaperin, oli ranteessaan monivärinen, tatuoitu käärmeen kuva. Hän käytti mustaa samettinauhaa sen peitteenä. Nyt —"
Blenkinsop kääntyi liikekumppaniinsa päin hymyillen.
"Ajattelin, että se tulisi puheeksi", hän virkkoi. "No niin, herra Hetherwick, jos haluatte sen tietää, niin ilmoitan, että molemmilla sisarilla on samanlainen tatuoitu kuva. Se oli vanhan merikarhun, heidän isänsä työtä — päähänpisto ja hupsu olikin. Hän antoi tatuoita ne tyttäriensä ollessa vielä hyvin nuoria; vanhemmalla iällä ne ovat heitä kovasti harmittaneet. Kumpainenkin heistä käyttää nyt käärmeen verhona samettista rannerengasta — sen tiedän."
"Kertokaa edelleen, tehkää hyvin!" pyysi Hetherwick. "Se kohta on selvä nyt."
"Huomaan, että olette toimittanut tiedusteluja omasta puolestanne", sanoi Blenkinsop. "No niin, koska olemme päättäneet ilmoittaa teille kaikki, pysymme myöskin sanassamme. Siirtykäämme siis Sellithwaiten juttuun! Olette otaksuttavasti kuullut siitä vain yhden toisinnon — kenties Hannafordilta; kenties olette lukenut sen vanhoista sanomalehdistä tai ehkä olette hankkineet tietonne itse paikalta — se on meistä sivuasia. Mutta te ette ole kuullut sen naisen kertomusta, joka silloin oli rouva Whittingham. Se esittää tapahtumat kokonaan toisissa väreissä. Erinäisistä syistä, jotka eivät kuulu meihin vähääkään, rouva Whittingham — se oli hänen laillinen nimensä siihen aikaan — majaili jonkun aikaa Sellithwaitessa. Hän teki useita kauppoja sikäläisen jalokivikauppiaan kanssa; lopuksi hän osti mieheltä timanttisen kaulaketjun kolmestatuhannesta yhdeksästäsadasta punnasta. Hän antoi kauppiaalle tämän summan suuruisen maksuosoituksen, varmasti luottaen, että silloin, kun se esitettäisiin hänen käyttämässään pankissa Manchesterissa, olisi sinne saapunut määrätty summa rahaa Amerikasta. Sattui odottamaton mutka — rahat eivät saapuneet — maksuosoitus palautettiin. Jalokivikauppias turvautui poliisiin — Hannaford, sikäläinen poliisimestari, hankki vangitsemismääräyksen ja vainusi rouva Whittinghamia käsiinsä. Hän pidätti rouvan, mutta tämä pääsi häneltä karkuun, poistui Englannista, palaten Amerikkaan. Jonkun aikaa hänellä oli rahallisia vaikeuksia. Mutta hän ei unohtanut velkojaan ja lähetti lopuksi sellithwaitelaiselle jalokivikauppiaalle timanttisen kaulaketjun sovitun hinnan ja summalle kahdeksan vuoden koron viiden prosentin mukaan. Hänellä on kauppiaan kuitti lähettämistään rahoista. Se siitä välikohtauksesta — tiesikö Hannaford suorituksesta vai eikö, siitä ei minulla ole aavistusta. Olemme taipuvaiset uskomaan, ettei hän tiennyt. Mutta — kaulaketjun hinta suoritettiin ja runsaasti."