v. 336 e.Kr. kukisti Makedonialainen kuningas Aleksanteri Suuri, tehdessänsä kuuluisan retkensä Aasiaan, tämän mainion Persian valtakunnan. Makedonialainen valtio hajosi 320, mutta Persian valta ei voinut isoon aikaan toipua. Vasta v. 226 jälkeen Kristuksen syntyi Persian valtakunta uudestansa. Tällä väli-aialla (v:sta 320 e.Kr. — v:teen 226 j.Kr.) oli Persian maa ollut ensiksi Syriläisten ja sitten Partilaisten vallassa. Uusi valtakunta pääsi vähitellen hyvään voimaan ja kuntoon. Mutta eipä aikaakaan, niin vaipui onnensa, kun uskonnostansa innolliset Arapialaiset rupesivat maata hätyyttämään. V. 651 j.Kr. tehtiinkin Persia arapialaiseksi alusmaaksi. Myöhemmin v. 1395 valloitti mainio Mongolin ruhtinas Timur eli Tamerlan myöskin Persian maan ja liitti sen äärettömään valtakuntaansa. Persian Shakit eli kuninkaat pääsivät noin v. 1500 itsenäisiksi hallitsijoiksi, mutta kuitenkin koettivat Turkin Sultanit eli Keisarit kauan aikaa pitää tämän itsenäisyyden riidan alaisena. Tästäpä syttyi alinomaisia sotia Turkin ja Persian välillä. V. 1722 oli Persia kokonansa Turkin käskynalainen. Sotasankari Shak Nadir saatti vihdoin viimeinkin v. 1735 maan Turkin valtaherruudesta itsenäiseen oloon, johon viimeisinä aikoina ainoastaan venäläiset ovat koettaneet sekaantua.
7. Skythiläiset.
Tällä nimellä nimitettiin muinaisuudessa kaikki ne raa'at ja sotaiset kansat, jotka asuskelivat koko tuossa hämärässä melkein tuntemattomassa maakunnassa Mustan ja Kaspian merten pohjoispuolella. Ne jotka asuivat likinnä Mustaa mertä pitivät vakinaisia asuntopaikkoja, eläen maanviljelyksestä; muut skytiläiset kansat olivat paimentolaisia. Kaikki nämät kansat kuuluivat Mongolilaiseen kansanluokkaan; nenänsä olivat sisään painetut ja poskensa jotensakin suuret, itse olivat luonteeltansa tuimat ja salaiset. Vangiksi tehdyistä vihollisista uhrattiin yksi kustakin sadasta. Tapettuansa ensimäisen vihollisen, joi Skytiläinen hänen vertansa. Kaikista hänen tappamista vihollisista vei hän päät kuninkaan luokse, saadaksensa häneltä jonkun osan sotasaaliista. Sillä jos ei hän olisi nämät kuninkaan nähtäviksi vienyt, niin eipä tämä olisi voinut urostöitänsä arvostellakkaan. Ankarimpien vihollistensa pääkalloista tekivät he juoma-astioita, jotka rikkaat antoivat sisäpuolelta kullata. Skytiläisten tuima luonne näyttäikse myöskin siitä, miten tekivät liittoa ja kuningasten ruumiit hautasivat. Liittoa tehdessään kaatovat viiniä astiaan ja vihleksien hiviäänsä antoivat he veren pisaroita viinin sekaan. Tähän sekoitukseen kasti sitten kukin liittolainen sota-aseitansa ja viimein joivat kaikki siitä tehden pitkiä rukouksia. Kun kuningas kuoli, niin rumiinsa balsamoittiin ja päällystettiin vahalla; sitten vietiin se sukukuntien ympäri ja kaikkien, joitten tykö tuotiin, piti kerimän hiuksensa, viiltämän otsaansa ja nenäänsä, jopa sysäämän nuoli vasemman kätensä läpitse. Ruumiin viereen haudattiin myös yksi puolisoistaan, juomanlaskija, talliherra ja muut kuninkaan lähimmät palvelijat. Mutta vuoden kuluttua tapettiin vielä viisikymmentä kuninkaan parhaita palvelijoita ja viisikymmentä kauniimpia hevoisiaan. Näitten ruumiit sitten täytettiin jonkunmoisella aineella ja seiväs sysättiin kunkin läpitse ja pantiin sitten pitkänä ratsurivinä haudan ympärillä vartioimaan.
Vasta myöhään onnistui Persialaisille ja sittemmin Aleksanteri Suurelle Skytiläiset valtansa alaisiksi pakoittamaan. Siitä aiasta rupesivat enemmin sivistykseen ja viljelykseen taipumaan.
Ennen kuin jätämme Aasian ja Ahrikan kansoinensa, mainitsemme vielä muutamia sivukansoja, jotka vanhassa aiassa ennen Kristuksen syntymää olivat tutut. Näistä on Armenialaiset, jotka olivat Persialaisille ja Mediläisille heimoa, muistettavia; myöskin Partilaiset, Phrygiläiset, Paphlagonilaiset ja Kappadokialaiset, jotka sittemmin kuuluivat Persian valtakuntaan, eivät ole vallan muistamattomuuteen heitettäviä.
8. Hellenat eli Kreikkalaiset.
Kun Aasian ja osaksi myöskin Ahrikan kansat jo olivat jättäneet maailmalle tuhatvuotisen historian, silloin oli vielä Euroopan mannermaa kansoittamaton ja viljelemätön. Jo oli Juudan kansassa Moses perustanut Jumaluusvallan maan päälle ja uskonopillisella ja valtiollisella la'in-laatimuksellaan tehnyt muistonsa iänikuiseksi. Jo olivat Ekyptissä, Phoinikiassa ja Babyloniassa tiedeitten ja taidetta harvat siemenet ruvenneet orastamaan, kun Eurooppa vielä oli kolkkana autiomaana. Ensimäiset asukkaansa näyttävät vähä-aasiasta tulleen, josta he ensiksi pääsivät Hellaan saarentoon eli Kreikanmaahan; jälkeenpäin levisivät skytiläiset kansat Mustan Meren toiselta puolelta pohjaseen päin. Hellenat eli latinaisella nimityksellä nimityt, Kreikkalaiset edistyivät pian kaikin puolin niin, että he kaiken maailman kansoista ovat ansainneet melkein suurimman kunnian: Hellenoista on kaikki viljelys, sivistys ja tiede, jonka pesäksi Eurooppa sittemmin muuttui, lähtenyt. Tämän kansan suurin kunnia on, että se kaikista tän aikaisista kansoista saatti tieteet ja taiteet suurimpaan kuntoon, ja edistytti ihmisluonteen hyvät avut siihen määrään, johon niitten ilman korkeammatta ilmestyksettä ja siitä syntyneettä siveysla'itta oli mahdollinen päästä.
Ei mikään kansa ole niin rikas muinaisaian saduista, kuin Hellenain, eikä ole millään kansalla nämät lapsuuden aikansa muistot niin nerokkaat ja arvolliset, kuin juuri Kreikan kansalla. Vanhimmissa aioissa eivät nimet, Hellena ja Kreikkalainen olleet tavalliset, sillä Hellenat elikkä Kreikan ensimäiset asukkaat olivat Pelasgit, jotka elivät maanviljelijöinä. Nämät rakensivat mahdottoman suuret muurit äärettömistä kivimöhkäleistä, joitten jäännökset ovat säilyneet aina meidän aikoihin asti. Heidän etevin epäjumalan kuva oli Zeus Dodonasta, jota paitsi myöskin muita epäjumalan kuvia palveltiin. Aikojen kuluessa täytyi Pelasgien vetäydä takasin muitten kansojen edestä, jotka sittemmin ottivat yhteisen nimen: Hellenat. Mutta paitsi näitä tuli muista maista muukalaisia meren ylitse. Nämät toivat mukaansa kaikenlaisia taideta Kreikanmaahan. Noin v. 1550 e.Kr. sanotaan Cekropsin tulleen Saisin kaupungista Ekyptistä ja laskenut maalle Attikaan. Hän pidetään Attikan valtion perustajana ja luullaan tänne toimittaneen uskonoppia, maanviljelystä ja lakia, ja myöskin asettaneen avioliitot paremmalle kannalle. Phoinikiasta tuli melkein samaan aikaan Kadmo Boiotiaan, tuoden mukaansa tiedon puustavikirjoituksesta ja muista sivistyksen keinoista. Samaan aikaan nousi Danas Ekyptistä maalle Argoon likitienoille ja perusti tänne valtakunnan, jossa sittemmin Kreikan etevimmät sankarit syntyivät. Näistä kuuluisin oli Herkule, joka tällä Hellenain sankari-aiailla pidettiin suurimmassa kunniassa, kun muka oli vapauttanut maat hirviöistä ja rosvoista ja siis päässyt aikakautensa hyväntekijäksi.
14:nnellä vuosisadalla e.Kr. tuli Pelopi vähäaasiasta hänestä nimitettyyn Peloponeson saarentoon. Jälkeläisensä ottivat haltuunsa tämän saarennon parhaat maakunnat, Elidin, Argolidin ja Lakonian, jossa myöhemmin Spartan kuuluisa kaupunki syntyi. Attikan valtion oikea perustaja sanotaan olleen Teseo niminen sankari, josta vanhat sadut paljon kummallista kertovat. Tämän satuaian loistavista urostöistä on mainittava Hellenain kuuluisa sotaretki Trojan eli Ilion kaupunkiin, joka on vähä-Aasiassa.
Paridi, Troian kuningas Priamon poika, oli Spartasta vienyt Menelao kuninkaan puolison nimeltä Helena. Tämä konnantyö nostatti koko Kreikanmaan vihoihin. Kaikki ruhtinaat, erittäinkin Odysseu Itakan saaresta kohosi tästä häväistyksestä kostoa hakemaan. Nyt koottiin iso sotajoukko, joka kahdella sadalla laivalla vietiin Aasiaan. Mutta Troian kaupunki oli lujilla muurilla linnoitettu ja sen vallit ja tornit olivat hyvässä kunnossa. Priamon vanhin poika, tuo mainio Hektori, oli melkeän sotajoukon johdattajana. Ei voinut siis syttyneestä sodasta niin pian loppua tulla, kuin Kreikkalaiset ensin olivat toivoneet. Kymmenen vuotta tämä kauhea sodanmelske sanotaan kestäneen, ennenkuin Hellenat petoksella valloittivat kaupungin ja hävittivät sen tykkänään v. 1184 e.Kr. Tämän tehtyänsä palasivat Kreikkalaiset Helenan kanssa kotiinsa. Tästä sodasta ynnä Hellenain paluumatkasta on yksi Kreikan vanhimpia ja kuuluisampia runoilijoita Homero tehnyt kaksi suurta Iliadi ja Odysseia nimistä runoelmaa. Viimeisestä, joka kertoo Odysseon kummalliset vaiheet kotimatkallansa, otamme muutamat seikat esitelläksemme, jotka voivat meille antaa jonkunmoisen kuvauksen Kreikkalaisten oloista tällä aialla.