— Viire, sun pitää plyniä sen fintupin erellä! — eikä peräs — —
Viire puri hammasta, potkii mitä kintuusta lähti, mutta aina vai vilajivat Paavon piaksunpohjat sen nenän eres.
— Faan an namma Viire! — huutivat ruattalaaset nyrkit pystys. — Ota kiinni se!!
— Kun em mä saa! — huakii Viire — Ku se menöö alta pois, eikä anna mun purtata ollenkaa!
Aina vai oli Viire jääny, vaikka Paavo oli lopus jo vähä pirätellykki ja kattellu kehuansa jottei mailmanennätystä ny aiva pilalle krussaa tyhjän tähre. Loikkas sitte vai nuan niinku flikat maaliviivalle ja tykkäs jotta:
— No niinhän se meni prikullensa, ku meinattihinki!
Kyll' olivat ruattalaaset ollehet silmät pyäriääsnä jotta:
— He va nu een faans fintupp he de — — (se ny kauhia finni on) Ja mithän olivat koittanhet seliittää, jotta Viiren vatta ei ollu oikee kunnos. Se on selvää se! Vähemmästäki.
Ku toren sanoo, nii kyllä se nii oli, jotta haukkoomalla täälä kotomaaski orotettihin tiatua Nurmen ja Viiren kaksinkamppaalusta Tukholmas' n'ottei unta tahrottu saara. Ei me silloo viälä uskaltanhet oikee luattaa Nurmen puuheehi, jotta se nii varmaa sen meno on. Ja sitä varte henkikurkus soittelivat ihmiset kaikkihin sanomalehtien toimituksihi jotta:
— Kuuluuko mitää?