8 — Jaakko o liihti Pariisihi.

SE 10,000 MURTOMAAJUAKSU.

Kovasti sitä piti huutaa ja karjua näis Pariisin kisoos ennenku voitot Suamehen tuli, mutta se 10,000 murtomaajuaksu meinas tehrä meistä sivuullisista joka äijästä hullun.

Se oli sinä samana kuumana lauantakipäivänä, ku aurinko paahtaa mollotti n'otta tukka pääs kärventyy. Yli 50 astetta oli kuumaa! S'oon poijat jo sellaasta hitsiä, jotta siinä pakkaa tällääset tukevammat tuffat liimooksista hajota. Vesi juaksi nenänpäästä ku räystähästä keväällä ja hikiä piti naamasta pyhkiä kouralla ku napolla vai. Jos en perttana viä olsi juanu olutta nii sankoo-kaupalla jä syänny raaroosia n'otta partakarvat jääs, nii sinne olsin tainnu sulaa jonnekki statioonin porttipiälehe rasvalammikoksi, n'ottei olsi jääny ku lätkälakkini lätäkköhö seilaamahan — —

Jo kentälle tulles me tuumaalimma jotta:

— Saas nährä, kuinka meirän poijat pärjää tällääses pätsis — — Ei suinkhan tätä kestä muut ku mustat Afrikan neekerit, joill' on kaksinkertaaset pääkuaret.

Siinä suaritettihin ennen sitä murtomaalle lähtyä kolmiloikkausta ja muita pomppimisia, ja silloo jo rupes ihmisiä kuuppimhan ja pökörtymhän penkiille siälä täälä. Niitä kuljetettihin käsikynkästä ja kannettihin paariilla sairashuanehishi ku raatoja ainaki. Siälä niitä sitte virvooteltihin henkihi ja hoirettihin parhaalla lailla.

Mun reisukampraatilleni, Mösjöö-Tommilallekki sattuu sellaane auringonpistos. Se viäthin kans statioonin sairashuaneshen aiva pleikinä poikana n'otta silmät väärinpuolin pääs. Entisest' oli siinä jo konjakkia kyllä sisällä, mutta lisää kaarettihin viälä. Sitä rupes hoitamhan siälä sairaalas yks nii korja sairaanhoitajatar-nunna, n'otta mä manasin vähä katkerasti tätä moukkamaasen tervestä kalluani johk'ei pysty auringonpistoksekkaa niinku muihin ihmisihi.

Mösjöö sanoo, jotta s'oli ollu nii korja ja hellä hoitaja, jotta häntä itketti aiva oikohonsa ja aina vai pyyti sitä kääntämhän ittiänsä ja silittämhän päätä. Silmät oli ollehet ku taivahalla tähret ja varsi ku elämänlanka. Eikä s'ollu ollu kovin kranttukaa.

Sen flikan ansiota s'oli aiva ku Mösjöö parantuu niin nopiaa, jotta ku tohturi tuli hetken päästä kattomhan, kuinka Mösjöö voii, nii justihin näki, ku Mösjöö huulet pitkällä meinas jotaki sanua sille sulooselle hoitajattarelle — —