Emäntä oli justhin saanu haaston pirttiihi yhren toisen isoon taloon emännän tyä. Ja emäntä ku hössäs ja sössäs askarehia n’otta silmät väärinpualin pääs ja huuti ja hoilas piiallekki jotta:
— Tee ny säki hyvä ihminen jotaki, jotta mä pääsen lähtemhän sen pirttikeen tyä!
Niin eikös tua piikapössöö, en paremmin tuu ja sano, rupia huuthon kolottamhan jotta:
— Tällääne taloo, kun ei muuta ku silakkaa ja pärinää, pärinää ja silakkaa ja aiva pitää ittensä tappaa!
Hairas kaatirauskan vyältänsä, n’otta poikki meni, nakkas patapenkille ja sanoo jotta:
— Tuas o’. Minä lähren!
Emäntä suuttuu kans ja rupes mokottohon jotta:
— Mee hyvä läjä — — —.
Ja piika ettii kimpsunsa, eikä kampsua tarvinnu ettiäkkää, ja niin meni n’otta ovet paukkuu!
Pesi viälä peijakas ainualla purkkihilla verellä silmänsäkki, n’otta ku emäntä meinas keittää ittellensä sen harmin päälle kaffit ja pani pannun kraakuhun, niin ei vettä ollukkaa!