Ja välihin nostethan se koira pöyrälle klasista kattoho ja haukkumhan ihmisille, jottei sen olsi ikävä. Frouva nostaa sen klasia vasthan pystyhyn ja pitelöö kiinni kun sill’on niin ympyriääne perä, jottei se pysy istumaskaa.
Täs kerraasti tuli sutari elikkä nokikolari köökkihi ku sillä frouvall’oli se koira sylys.
Ja voi ku se koira koitti haukkua räkyttää ja murista sille nokikolarille!
Ku kolari oli sitte menny, niin kyllä se koira inuu ja vinkuu ja oikee sen näki, jotta se pyyti saara vastaki haukkua sille sutarille.
Se koira rääpäles oli oikee kipiä monta päivää, eikä se syänykkää enää, irvisteli vain prässyltyn palallekki, ukaji ja aina meni köökkihi ja koitti murista.
Ja niin viisas s’oli, jotta sit’ei saanu narratuksikaa. Frouva itkiä pinnas niin kauvan, jotta herran piti kerraasti nojeta naamansa ja tulla köökkihi muka sutarina. Ja frouva toi sitte koiran sinne ja viisas jotta:
— Katto ny, Caesar, sutari, hus ii!
Ja se haukahtiki pari kertaa, mutta sitte äkkäs, jotta meinathan narrata.
Ja voi ku se irvisteli rumasti ja näytti hampahia!
Se vinkuu ja ulisi monta päivää oikohonsa, n’otta siinä huushollis ei ollu enää yän päivän rauhaa.