Talvella eräänä aamuna lähtiessään kauroja asemalle viemään sanoi
Lauri isälleen:
— Eikös nyt saa tuoda heinänsiemeniä, että saadaan keväällä kylvää
Hakavainio heinäksi?
Isä oli vähän aikaa vaiti.
— Noo — — koettaa heitä nyt tuoda, myöntyi sitte.
Lauri toi heinänsiemeniä ja keväällä lumen lähdettyä itse ne kylvi.
Se oli ensimäinen heinänkylvö Leppirannan pelloilla.
Kun kesä tuli ja ruis alkoi kasvaa, ei sen kasvaminen ollut niin tuskallista kuin ennen. Se oli melkein huvia entiseen verrattuna. Olki kasvoi vankkaa ja rytevää, tähkät pitkiä ja paksuja.
Tuli sitten se viikko, jolloin heinänteko on taas tälle vuodelle lopussa ja ruis on siinä juuri tulemaisillaan valmiiksi.
Tiistaina iltapäivällä otti isä puheeksi Hakavainion rukiinleikkuun. Arveli että sen voisi vielä siirtää paremmin loppuviikkoon, vaikka lauantaiksi, ja nämä päivät kerätä lehdeksiä ja tehdä muuta sellaista.
— Ei se vielä liiaksi tuleentuisi siksi? arveli Lauri.