II luku:
Drakoniset parannukset.
Muutamia minuutteja myöhemmin Joe saapui päivällisaterialle. Hän oli vielä harmissaan ja söi sanaakaan virkkamatta, vaikka vanhemmat ja Bessie keskustelivatkin vilkkaasti.
Tuollainen se Bessie on, hän ajatteli jurona; ensinnä ulisee ja sitten seuraavassa silmänräpäyksessä taas nauraa ja hymyilee, ikäänkuin ei olisi mitään tapahtunut. Mutta sellainen ei hän itse ollut. Jos hänelle sattui käymään niin hullusti, että itkuun puhkesi, niin sitä asiaa ei hän unohtanut moneen päivään. Tytöt ne vain teeskentelivät — niin, se oli totinen tosi. Eivät he tunteneet sadattakaan osaa siitä, mitä sanoivat itkiessään. Kyllähän sen hyvin ymmärsi! Niin he tekivät vain siitä syystä, että se oli heistä hauskaa. Hyvin he voivat, kun saattoivat tehdä toisia onnettomiksi, varsinkin poikia. Sen vuoksi he aina teeskentelivät.
Näitä viisaita mietteitä hauteessaan hän tuijotti lautaseen eikä hyljeksinyt laisinkaan ruokaa; sillä Cliff Housesta ei kukaan paina Western Additioniin — kuten hän oli aamupäivällä tehnyt — saamatta tuimaa ruokahalua.
Isä loi toisinaan häneen ystävällisen ja hiukan huolestuneen katseen.
Sitä Joe ei huomannut, mutta Bessie sen näki — jok'ikisen silmäyksen.
Herra Bronson oli keski-ikäinen mies, voimakas ja tukevarakenteinen, olematta silti lihava. Kasvot olivat vakojen uurtamat ja kulmikkaat, piirteet ankarat, mutta silmät lempeät, ja erinäiset suun seutuvilla olevat juovat merkitsivät pikemmin leikillisyyttä kuin ankaruutta. Kauan ei tarvinnut sivullisen heitä tutkia, ennenkuin jo selvisi, kuinka suuressa määrin isä ja poika olivat toistensa kaltaiset. Kummallekin oli kuvaavaa sama leveä otsa ja voimakkaat leukaluut, ja jos otti huomioon ikäerotuksen, niin silmätkin olivat aivan yhtäläiset, kuten samaan palkoon kuuluvat herneet.
— No, miten sinulta luistaa, Joe? kysyi herra Bronson lopulta, kun päivällinen oli päättynyt ja he olivat juuri nousemaisillaan pöydästä.
— Enpä tiedä, vastasi Joe huolettomasti ja lisäsi: — Meillä on huomenna tutkinto. Siitäpähän sen saa nähdä.
— Minne sinä menet? tiedusteli äiti, kun poika aikoi poistua. Äiti oli hento nainen, jolla oli samanlaiset ruskeat silmät ja myöskin sama lempeä käytös kuin Bessiellä.