— Ranskan Pekka unohti öljytä ne, huomautti Friskon poika väkipyöriä tarkottaen.
— Eipä niillä ole kiirettä, vai mitä! huusi Peuran poika heille aluksestaan, missä hän istui kajuutan katolla pyyhkien kasvoistaan hikeä, hän kun oli aivan yksinään saanut ponnistella isonpurjeen kimpussa.
— Kai tietävät aikansa, arveli Friskon poika. — Onko kaikki valmiina?
— On — selvä on.
— Kuulkaappas te, huusi jahdissa oleva mies skailetista, uskaltamatta pistää esiin päätään. — Teidän olisi parasta lähteä tiehenne.
— Ja sinun olisi parasta pysyä alhaalla ja aloillasi, kuului vastaus.
— Kyllä me hoidamme itsemme. Tee sinä samoin.
— Kyllä minä teille näyttäisin, ellen olisi täällä! hän uhkaili.
— Onneksi sinulle, että olet, missä olet, vastasi Peuran poika; ja sen jälkeen oli mies ääneti.
— Tuolla tulevat! virkkoi Friskon poika äkkiä Joelle.
Molemmat purret sukelsivat esiin pimeydestä ja suuntausivat aluksen luo. Niissä oli syntynyt jonkinlainen kinastelu, kuten Ranskan Pekan ääni kyllin selvästi todisti.