Kaikki kävi sekunnissa. Pysähtymättä hän kohotti Griffithsin syliinsä ja kiiti tämä mukanaan kannelle. Hän tuli häikäisevään päivänpaisteeseen. Musta mies seisoi irvistellen peräsinrattaan ääressä, ja Willi-Vaw kallistui tuulessa ja kiiti eteenpäin. Hänen Gooma-kanoottinsa oli jäämässä nopeasti jäljelle. Grief käänsi päänsä. Keskilaidalta juoksi perämies revolveri kädessä häntä kohti. Kahdella loikkauksella, sylissään yhäkin avuton Griffiths, Grief hyppäsi mereen.
Toisiinsa kietoutuneina miehet menivät veden alle; mutta Grief, nostaen polvensa nopeasti toisen rintaa vasten, irroitti syleilyn ja painoi toista alas. Molemmat jalat Griffithsin hartioilla hän potkaisi tämän vielä syvemmälle ja kohosi itse pinnalle. Tuskin oli hänen päänsä pistänyt esille vedestä, kun läiskäys veden pinnassa ja toinen jalan päässä hänen päästään ilmaisi, että Jacobsen osasi käyttää revolveria. Ei ollut aikaa ampua kolmatta laukausta, sillä täytettyään keuhkonsa ilmalla sukelsi Grief jälleen. Veden alla hän ui, kunnes näki yllään kanootin ja poreita synnyttävät melat. Kun hän nousi siihen, käänsi Willi-Vaw tuuleen.
"Washee-washee!" huusi Grief pojilleen. "Pojat, nyt pian rantaan."
Kaikessa häpeämättömyydessään hän käänsi selkänsä taistelulle ja kiiti suojaa hakemaan. Willi-Vawin täytyi ensin ottaa kapteeninsa ylös, ja siinä se menetti aikaa. Kanootti kiiti täyttä vauhtia päin rantaa, ja sen väki kaapaisi kivakasti yli sannan kohti puiden suojaa. Mutta ennenkuin he ennättivät sinne, pöllähti santa heidän edessään kolmasti. Sitten he sukelsivat viidakon kätköön.
Grief seurasi silmillään tarkasti, kuinka Willi-Vaw laski ulos väylästä ja sitten hellittäen purjeet lähti etelää kohti. Ja sen kadotessa niemen taa oli latvapurje kohotettu. Muuan hänen gooma-pojistaan, lähes viidenkymmenen ikäinen mies, jonka pinta oli täynnä hirveitä ihotautien ja tappeluiden haavoja ja arpia, katsoi häntä silmiin ja irvisti.
"Helkkari", selitti mies, "vieras kapteeni teille kiukku".
Grief nauroi ja johti joukkonsa rantaan kanootille.
3.
Kuinka monta miljoonaa David Griefillä oli, sitä ei kukaan Salomonin-saarilla tietänyt, sillä hänen omaisuuttaan oli kaikkialla pitkin eteläistä Tyyntämerta. Samoalta Uuteen-Guineaan ja pohjoiseen päiväntasaajalle asti oli hänen plantaasejaan. Hänellä oli helmenpyyntilupia Paumotu-saarilla. Vaikka hänen nimeään ei näkynytkään, oli hän se saksalainen yhtiö, joka kävi kauppaa ranskalaisilla Marquesas-saarilla. Kauppa-asemia hänellä oli joka saariryhmällä, ja niiden väliä kulkivat hänen lukuisat laivansa. Hän omisti asemia niin kaukaisia ja pieniä, että pienimmät kuunarit ja jahdit kävivät niiden yksinäisten asiamiesten luona vain kerran vuodessa.
Sydneyssä, Castlereagh-kadun varrella, olivat hänen konttorinsa erään talon kolmannessa kerroksessa. Mutta harvoinpa hän siellä oli. Mieluimmin hän näet kierteli saarilla etsien uusia rahansijoituspaikkoja, tarkastellen ja ravistellen hereille vanhoja sekä eläen seikkailuja ja hauskuuksia tuhansissa oudoissa tilanteissa. Hän osti suuren Gavonne-höyryn hylyn pilahinnalla ja onnistui saamaan sen ylös — mahdottomana pidetty temppu, joka teki puhdasta neljännesmiljoonan. Lusiadeille hän istutti ensimmäisen kumipuun kaupantekotarkoituksessa, ja Bora-Boralta hän poisti etelämeri-puuvillan ja pani iloiset saarelaiset työhön kaakaota viljelemään. Hän se otti haltuunsa hylätyn Lallu-Ka'n saaren ja vei sinne polyneesialaisia Ontong-Javan korallisaarelta sekä istutti neljätuhatta acrea kookospuita. Tahitin sotaiset heimot hän lepytti ja sieppasi suuren osan Hikihun fosfaattisaaresta.