"Minä uin gasoliinissa", purki hän hampaittensa lomitse. "Minä syön sitä."
Mitä muita käyttötapoja hän sille olisi keksinyt, siitä ei saatu tietoa, sillä samassa miehet ja gasoliinit lennähtivät keulanpuoleista seinää vasten Malahinin sukeltaessa syvälle. Useita minuutteja he pystyyn pääsemättä kieriskelivät ympärinsä, lentäen seinästä seinään. Suurten hyökyjen käsissä alus ryski ja ritisi ja käyttäytyi hurjasti veden painon alla. Grief pysytteli konekopissaan, ja kapteeni odotti tilaisuutta päästäkseen kannelle. Puolen tunnin kuluttua hän vasta pääsi.
"Vene mennyt", raportteerasi hän. "Kaikki mennyt paitsi kansi ja luukut. Ja jos ei kone olisi ollut käynnissä, olisimme menneet mekin. Pitäkää käynnissä vain."
Puolen yön aikaan olivat koneenkäyttäjän pää ja keuhkot sen verran höyryistä puhdistuneet, että hän voi astua Griefin tilalle, joka meni kannelle päätään ja keuhkojaan selvittämään. Hän liittyi kajuutan turvissa pysytteleväin joukkoon. Se oli ainoa suojaisa paikka, ja yhtenä kasana siinä oltiin, köysillä vielä kytkettyinä. Jotkut olivat kapteenin kutsusta pistäytyneet kajuutassa, mutta paenneet sieltä höyryjen takia. Malahini sukelsi vähän väliä, ja he hengittivät ilmaa ja pärskettä ja vettä.
"Saittepa ilman, Mulhall", huusi Grief vieraansa korvaan. Tämä kurkkuaan kakistellen voi vain nyökäyttää päätään. Laitareiät olivat ennättäneet tyhjentää vettä kannelta. Kuunari ryyppäsi sitä toisen laidan yli ja sitten toisen; aluksen sukeltaessa vesi keulasta sisään tullen syöksyi yli kajuutan ja sen suojassa olevain sekä meni menojaan yli perälaidan.
Mulhall näki hänet ensin ja osoitti Griefille: Narii Herring kyykisteli siinä, mihin lampun himmeä valo sattui. Oli aivan alaston, vain paljas veitsi vyön alla. Kapteeni Warfield irroitti siteensä ja kömpi toisten yli hänen luokseen. Hänen lampun valossa välähtävät kasvonsa olivat kiukkuiset. Näkivät hänen puhuvan. Hän osoitti yli laidan. Narii ymmärsi. Hänen valkoiset hampaansa paljastuivat iloiseen ja ivalliseen nauruun, ja hän nousi, komea mies.
"Se on murhaa", huusi Mulhall Griefille.
"Hän on murhannut Parlayn."
Hetken oli kansisyvennys vedestä tyhjänä, ja Malahini kohosi tasakölilleen. Narii yritti kävellä laitaa pitkin, mutta tuuli heitti hänet alas. Hän tavotti käsin, haparoi ja katosi pimeään, ja kaikki tiesivät hänen menneen yli laidan. Malahini sukelsi syvälle ja heidän selvittyään vesihuuhteesta huusi Grief Mulhallin korvaan: "Ei se huku. On Tahitin kala-mies. Ui yli laguunin ja nousee riutalle, jos on riuttaa enää."
Viisi minuuttia myöhemmin, heidän taas sukeltaessaan, tupsahti heidän niskaansa ruumiskasa. He pysäyttivät sen ja veden mentyä tutkivat. Parlay makasi siinä selällään kaksi kanakkiserkkuaan vierellään. Kaikki alastomina ja verisinä. Yhden kanakin käsivarsi riippui katkenneena. Toisen päässä oli iso verihaava.