Valetta purjehti Ala-saarten kautta kokoillen helmiä ja raakunkuoria Dupuyn asemilta. Frans Amundsen, kolmas muukalainen, tuli Fanrikille Pierre Gollardin tilalle, joka tuli laivaan palatakseen Tahitiin. Fanrikin alkuasukkaat sanoivat, että hänellä oli helmiä jätettävinä Dupuylle. Ensi yönä Fanrikilta lähdettäessä kuului ampumista kajuutasta. Sitten heitettiin Dupuyn ja Pierre Gollardin ruumiit mereen. Tahitilaiset miehet pakenivat etukanssiin ja olivat siellä syömättä kaksi vuorokautta. Raoul van Asveld pani myrkkyä ruokaan, jota pakotti Jänishuulen keittämään ja viemään sinne. Puolet merimiehistä kuoli.
"Pyssy oli minua kohti ojennettu, herra; mitä saatoin tehdä?" vikisi Jänishuuli. "Niistä toisista kiipesi kaksi rikiin ja ammuttiin sieltä. Fanriki oli kymmenen mailin päässä. Muut hyppäsivät yli laidan lähtien uimaan. Nekin ammuttiin. Vain minä jäin henkiin ja ne kaksi pirua; sillä minut ne tarvitsivat keittäjäkseen. Samana päivänä ne palasivat Fanrikille ja hakivat Frans Amundsenin, sillä hän oli yksi heistä."
Sitten seurasi kuvaus Jänishuulen painajaiskokemuksista kuunarin pitkällä purjehduksella länttä kohti. Hän oli ainoa elävä todistaja, ja ne olisivat tappaneet hänet, jollei hän olisi ollut kokki. Noumealta oli viisi vankia liittynyt niihin. Jänishuulta ei koskaan laskettu maihin, ja Grief oli ensimmäinen valkoinen, jota hän oli päässyt puhuttelemaan.
"Ja nyt he tahtoisivat tappaa minut", sopotti hän, "sillä ne arvaavat, että minä olen kertonut teille. Enpä minä silti pelkää, vaan haluan olla rinnallanne, herra, ja kuolla kanssanne."
Vuohi-Mies nousi ja pudisti päätään sanoen Griefille: "Makaa täällä ja lepää. Pitkä uinti on edessä tänä yönä. Ja tämän kokin minä vien nyt ylemmä, sinne missä veljeni elävät vuohien luona."
4.
"Onpa hyvä, että uit kuin miehen tuleekin, Suuri Veli", kuiskasi
Mauriri.
Laavarinteeltä he olivat laskeutuneet lahden pohjukkaan ja pistäytyneet veteen. He uivat pehmeästi, läiskyttämättä, Mauriri edellä. Kraaterin mustat seinät kohosivat heidän kummallakin puolellaan, niin että näytti kuin he olisivat uineet suuren maljan pohjalla. Yllä pilkisti kappale tähtitaivasta. Edessään saattoivat he nähdä tulen, joka oli Rattlerin merkkinä, ja sen kannelta kuului välimatkan pehmentämättä virren sävel, jota soitti Pilsachille aiottu fonografi.
Uimarit painuivat vasemmalle, erilleen anastetusta kuunarista. Naurua ja laulua kuului alukselta virren jälkeen, ja sitten alkoi fonografi taas soittaa. Grief irvisteli itsekseen, kun yli pimeitten vetten kaikuivat "Oi johda, tähti kirkas" virren sävelet.
"Meidän on uitava reitille ja noustava Isolle Kalliolle", kuiskasi
Mauriri. "Ne pirut ovat alarannalla. Kuulehan!"