"Paksulta niitä on", kävi Hall asiaan. "Kymmenen sylen syvällä ollaan nyt. Aivan tuossa, vajaan sadan yardin päässä. Haluatteko tulla katsomaan?"
Puolen päivää Grief oli veneissä ja söi välipalan huvilassa. Iltapäivän oleskeli jouten, levähti isossa seurusteluhuoneessa, luki hiukan, jutteli puolen tuntia rouva Hallin kanssa. Päivällisen jälkeen hän pelasi biljardia hänen miehensä kanssa. Sattumoisin ei hän ollut koskaan tavannut Swithin Hallia, mutta tämän maine erinomaisena biljardinpelaajana oli kuuluisa Levukalta Honoluluun. Tämä mies ei kuitenkaan näyttänyt paljoakaan piittaavan koko pelistä. Hänen vaimonsa sen sijaan piteli paljoa kätevämmin sauvaa.
Palattuaan Toby-Sedälle Grief herätti Jackie-Jackien, kuvaili tälle parakkien aseman ja käski uiskentelemaan niiden lähimailla sekä pyrkimään puheisiin kanakkien kanssa. Kaksi tuntia mies viipyi. Pudisti päätään seistessään vettä valuen Griefin edessä kannella.
"Merkillinen paikka", ilmoitti hän. "Valkoinen mies siellä koko aika. Iso pyssy. Vahtii, vahtii. Kello kaksitoista tulla toinen valkoinen mies. Ottaa pyssy. Ensimmäinen mies mennä nukkumaan. Toinen mies vahtii. Ei hyvä tämä. Ei voi puhua kanakin kanssa. Minä tulla pois."
"Perhana!" sanoi Qrief Snowille tongalaisen mentyä laverilleen. "Minä haistan nyt muutakin kuin simpukan hajua. Nuo miehet vahtivat kanakkejaan. Eikä se mies ole Swithin Hall enempää kuin minäkään."
Snow vihelsi uuden aatoksen syttyessä.
"Arvaanpa!" hän huudahti.
"Ja minä sanon sen", jatkoi Grief. "Arvaatte, että Emily L. oli näiden kuunari?"
"Juuri niin. Nämä mädättävät simpukoita ja se oli hakemassa lisää sukeltajia tai eväitä tai kumpiakin."
"Niin arvelen minäkin." Grief silmäsi kelloaan ja alkoi laittautua levolle. "Hän on merimies. Ne kolme ovat. Eivät ole saarelaisia. Outoja ovat näillä vesillä."