"Mitä siinä on?"
"Amiraliteetin tuomio. Uusille-Hebrideille pako ei teitä pelasta.
Tämä voidaan panna täytäntöön missä vain."
Griffiths epäröi ja nielaisi katsottuaan asiakirjaan.
Otsa rypyssä harkitsi hän tätä asiain uutta käännettä! Sitten, äkkiä, hän katsahti ylös ja sanoi oikoisesti:
"Olittepa ovelampi kuin luulinkaan, mies. Saitte minut satimeen. Minun olisi pitänyt tietää eikä yrittää peijata teitä. Jacobsen sanoi, etten voisi. Ei uskonut häntä. Mutta hän oli oikeassa, ja oikeassa olette tekin. Minun rahani ovat tuolla alhaalla. Tulkaa sinne ja teemme välit selviksi."
Hän lähti kajuutan ovelle päin, astui sitten sivuun ja laski vieraansa edelle, samalla katsahtaen merelle päin, missä nouseva tuuli juuri pani merenpinnan tummana karehtimaan.
"Vetäkää ankkuri kireälle", sanoi hän perämiehelle. "Nostakaa purjeet ja olkaa valmiit lähtöön."
"Oh, enpä välitä, vaikka jäinkin kiinni likaisen tempun yrittämisestä", sanoi Griffiths ylimielisesti.
Istahtaessaan perämiehen makuulaverille kajuutassa pienen pöydän ääreen huomasi Grief revolverinperän pistävän esille pieluksen alta. Pöydällä, joka riippui saranain varassa seinästä, oli kynä ja paperia sekä kulunut lokikirja.
"Olen ollut tropiikissa liian kauan. Olen sairas mies, kirotun sairas mies. Ja whisky ja aurinko ja kuume ovat tehneet minut moraaliltanikin sairaaksi. Ei ole mitään liian alhaista minulle nyt; ymmärränpä hyvin, miksi neekerit syövät toisiaan ja ottavat toisiltaan pään ja muuta sellaista. Voisin tehdä niin itsekin. Niinpä pidänkin yritystäni päästä teille tuota pikku summaa maksamasta varsin vähäpätöisenä temppuna. Tahtoisinpa tarjota teille ryypyt."